marikari.net: blogi

Moi!

Tämä blogi on osa sivustoani (www.marikari.net) ja tarkoitus on kirjoitella leppoisaa asianvierustaa reilu kolmekymppisen perheenisän näkökulmasta. Suurin osa jutuista on siis sitä ja tätä arkielämän tapahtumista, mutta mukaan mahtuu oivaltavia ja kärkeviä kommentteja ihan yhteiskunnankin ilmiöistä. Kommentoinnin asetin vapaaksi, mutta varmuudeksi kaikki kommentit kulkevat hyväksynnän kautta.


---

24.11.2009

Kukas hazardi?

Minulle ei ole vieläkään oikein selvinnyt mitä mieltä Pensseli-setä -ilmiöstä pitäisi olla. Alkuperäinen video toki hyvin tehtynä ja osuvana nauratti, vaikka idea ei ihan uusi ollutkaan - olivathan ruotsalaiset keksineet vastaavan idean jo ajat sitten. Mutta tekstit ovat vaihteeksi suomeksi ja suomennos on ilmeisen oivaltava ja notkea, joten miksipä teos ei naurattaisi.

Mutta pitikö Pensseli-setä raahata Suomeen naurettavaksi - ja tajuaako hän oikeasti mistä kohusta täällä on kyse? Toisaalta, kun katselin Aamulehden videota paikalliselta pubikeikalta, luulisin Mihemmedin olevan kyllä tilanteen tasalla. Ei mies ihan pihalla voi olla, jos hän kappaleen lopetettuaan huutaa vielä "Wiskiä vetää!".

Oli miten oli. Luulen tässä yhtälössä kaikkien voittavan. Ebdo Mihemmed (Abdo Mohammed?) on kokenut ilmeisen unohtumattoman - ja varmaan ilmaisenkin - matkan eksoottiseen paikkaan, tehnyt levyn ja nostanut parissa viikossa varmaan kahden vuoden kotimaan tienistiä vastaavat keikkapalkat. Suomalaiset ovat saaneet kivan piristyksen keskelle synkeintä sikainfluenssaista tihku-marraskuuta ja paikallinen pubi-isäntä on saanut tuvan täyteen väkeä ja luullakseni kovan nimen laulamaan vähän normitaksoja halvemmalla.

Kaikki ovat tyytyväisiä. Suomalainen, Pensseli-setä ja Iltis.

Kappale on kieltämättä tarttuva. Lauleskelin keittiössä puuhaten iltapuuroa lapsille ja kun pääsin kohtaan "kukas hazardi", kuului pöydästä kuuliaisesti "Pensseli-setääää".

Tuuppas sitten, nyt mennään

Ja varot auton ovea. Ja auton kylkeä, se on likainen. Joo, otetaan kärryt. JOO! Otetaan pikkukärryt, mä laitan vaan tän pienemmän ekana näihin isoihin. No ne on sisällä ne pikkukärryt, ÄLÄ juokse, täällä menee autoja. Noitten kärryjen kanssa ollaan sitten kunnoll... TAKAISIN päin, etkä törmää siihen setään, pyydä sedältä anteeksi. Haluutsä nää vessapaperit sun kärryyn? Jaksatko nostaa ne tosta hyllystä? Hyvä, iso poika! Tuus tännepäin sitten, mennään tänne, tännepäin, tännep... ÄLÄ JUOKSE! Kato nyt, meinas noi makaronit pudota tosta, joo ei nyt osteta makaronia, joo tiedän ettet sä tykkää makaronista. No jos me sitten pillimehut otetaan, otetaanko Iiriksellekin? Joo. Mennääs kassalle sitten. No siksi kun isin pitää maksaa. Jaksaksä nostaa ton tohon hihnalle? Hienosti menee. Juu, autan vähän kun sä et ihan ylety. Vie vaan ne pikkukärryt pois, mutta et karkaa (vittu, missä se nyt on?). Siellähän sä oot, muistatko mitä se tarkottaa kun isi sanoo ettei karata? No miksi piti haahuilla, mee tohon poliisiautoon (semmoinen euron lelu) odottamaan, joo on siellä tyttö, mutta se antaa tilaa tai sitten odotat että se siirtyy pois. Noniin, nyt ollaan valmiita, tuus sitten, niin mennään autolle. VAROT taas kun täällä menee muitakin - ja niitä autoja! Joo saat avata oven itse, kiipee sinne vaan, niin mä laitan ensin Iiriksen tänne vöihin. JOO, isi laittaa sullekin vyön kiinni. Noni, mennäässit.

Saisikohan ostokset tilattua ihan kotiovelle?

19.11.2009

Vauvakantoa

Esikoisen putkahtaessa maailmaan oli hän sen verran vaativa, että sylissä piti olla koko ajan. Sujui se arki niinkin, sillä useat askareet voi tehdä yhdelläkin kädellä - mm. maitopurkin saa auki, vaikka lopputulos ei niin nätti olekaan. Onneksi ovat jo muinaisajalla keksineet erilaisia roikotteita, joihin lapsiaan voi tunkea ja näin nauttia handsfreeajasta. Meillekin hankittiin vaimon aloitteesta kantoliina, joka sittemmin osoittautui mainioksi varusteeksi vauvan säilytyksessä ja siirroissa.

Kantoliinojen maailma on mystinen ja pelottava, vaikka Wikipediassakin on nykyään aiheesta artikkeli (englannin kielinen on huomattavasti laajempi). Liinoja tehdään eri materiaaleista - kudotaan ja ommellaan trikoosta ja eri merkkejä ja malleja on tolkuton määrä. Lisääksi pituusskaala vaihtelee älyttömän pitkästä hillittömän pitkään.

Kun oikea (?!) liina on saatu talouteen, alkaa solmujen ja punomisten opettelu. Aluksi liinaa tuntuu olevan järkyttävä määrä, mutta sinnikkäiden harjoitusten jälkeen siitä saa tuurilla solmittua jonkinlaisen mahaturbaanin. Helpottaa tietysti, jos apuna on asiansa osaava opettaja. Eikä tässä vielä kaikki. Vauvan kasvaessa täytyy aina opetella uusi turbaani, sillä vanha möykky ei sitten sovikaan kuin painorajalle 4571 g - 5683 g. Mutta ainakin minä löysin sittemmin hyvän yleissidonnan, jossa esikoista saattoi kantaa liinasta ulos kasvamiseen saakka.

Äidit ovat perinteisesti kannelleet lapsiaan, roikottaneet heitä ostareissa ja tuuppineet vaunuissa. Mutta mitä sitten, kun isälle solmitaan iloisen kirjava kantoliina? Naurettavan näköistähän se aluksi on, mutta touhuun tottuu pian ja siitä oppii pitämään - eikä vähiten siksi, että liinaileva isä on (nuortenkin) naisten loppumattoman mielenkiinnon kohteena. Helposti voi kuvitella, että "voi kun söpö" ja "kato ku ihanan näkönen" -tyyliset huudahdukset on tarkoitettu kuorman sijaan kantajalle. Toisaalta kauppareissullakaan ei tarvitse notkua juustohyllyjen välissä kärrynpainona, vaan voi kyytiläisen heräämiseen vedoten vetäytyä kävelemään ja katsomaan jotain kiinnostavampaa, vaikkapa tekniikkaleegoja. Ja edelleen, jos uskaltautuu esikoisensa (toisen lapsen kanssa jo isäkin menee vaikka Kuuhun) kanssa ihan yksin - tai kahdestaan - kauppaan, saa, jälleen naispuolisilta, myyjiltä ihan uskomattoman hyvää palvelua. Tavaroita esitellään ja kannetaan paikasta toiseen, ostokset pakataan esimerkillisesti, mitään ei tarvitse tehdä itse. Ilmeisesti lastaan hoitavan isän handicap nousee luonnostaan silmiinpistäväksi...

Kun esikoisen kanssa oli aina solmittava se kilometri liinaa, jota taniaisen muualla ollessa oli kätevin kuljettaa löysässä sidonnassa tyhjänä, jolloin näytti tasan joltain druidiheimolaiselta, on nykyään markkinoilla kaikenlaista fuskua. Mutta onneksi hyvää fuskua, kantoreppuja, joita ei pidä sekoitettaman näihin reppuihin, jossa poikavauvakin matkaa paino kolmen sentin kangaskaistaleella istuen käytännössä kassiensa päällä ja toisaalta kuorma on viitisen senttiä irti kantajan kehosta, jolloin hartiat vääntyvät vähitellen korvasieniksi. Vaan nyt puhutaan repuista, joissa lapsi on kiinni rinnassa sidottuna enemmän tai vähemmän napakaksi paketiksi. Vielä repun ja liinan väliinkin on ilmestynyt tavaraa: neliöliinat, joihin itse olen tykästynyt. Kuopus onkin päässyt usein ostamaani hienoon Babyhawk-merkkiseen neliöön, jossa on edessä ällöstereotyyppinen miehekäs maastokuviokuosi.

Jotta siitä vaan kaikki äijät: Vauva kyytiin ja baanalle!

(Kyllä, osin oma lehmä ojassa tällaisia kirjoittelen... Vaimo näet myy näitä kantoliinoja ja -reppuja - ja lisäksi kaikkia muita härpäkkeitä.)

13.11.2009

Sic!

Ihan vastikään tutustuin kivaan pikku sanaan. Se on "sic". Merkitys lienee suunnilleen "siten" tai "sillä lailla", mutta kun sen lisää suluissa äsken kirjoittamansa perään, osoittaa se, että kirjoitusasu on tahallinen.

Tavattoman kätevää. Sic on uusi ystäväni, josta pidän lähes yhtä paljon kuin "lainausmerkkien" ylettömästä "käyttämisestä". Lainausmerkit voi näyttää myös kivasti "sormin".

Tämän kun olisi tiennyt koulun ainekirjoituksia räpeltäessä.

"Samako (sic) loikasi (sic) kivetlä (sic) lapneen (sic)."

SpO2

Kun ihmisen istuttaa kiikkutuoliin, joka on semmoisen lukuja näyttävän monitorin vieressä, ja sanotaan, että luvun on hyvä olla 90-100, alkaa ihminen vähitellen unohtaa sen mikä siinä johdon toisessa päässä lojuu ja keskittyä vain siihen lukuun.

Ei sen väliä vaikka naama on sininen, kunhan luku on melkein sata, MELKEIN SATA!

4.11.2009

PERKELE

Ensimmäistä päivää pidän elämäni ensimmäistä blogia. Tuolla sivun alareunassa on Google-mainoksia, jotka muokkaantuvat itsekseen sen mukaan mitä V. Google tulkitsee sisällön olevan. Ja mitä mainostaa Google minun Blogissani minun ensimmäisenä Blogi-iltanani?

MIESTEN SUKKAHOUSUJA!!

Ei nyt kyllä rohkaise bloginpitoon tämä.

Pääasia että on terve

sNoinhan sitä sanotaan, kun lasta odotetaan - ja niin sanoimme mekin.

Ensimmäisen kohdalla piti paikkansa, terve oli. Ongelmia ei ollut niitä normaaleja ongelmia lukuunottamatta.

On hienoa olla semmoinen osallistuva moderni metroseksuaali-isä, joka kantaa lasta kantoliinassa ja nauttii salaa (nuortenkin) naisihmisten ihailevista katseista ja "onpa söpö" -huudahduksista. Voihan sitä kuvitella, että minulle ne huutelevat, vaikka kyytiläisestä näkyy vain siniset sukat ja nenänpää. Suurin huolenaihe on, että ollaanko Käyrällä. Käyrällä pitää olla, sillä jos ei olla, on se paha.

Toinen ei ollut terve. Sitten kun ei ole terve. Miltä se tuntuu?

Ei se miltään "tunnu".

Ainakaan aluksi. Vasta myöhemmin tulevat pihdit, jotka avataan rintakehän ympäriltä vain siksi, että niitä voitaisiin vetää vähän kireämmälle.

Siltä se tuntuu.