marikari.net: blogi

Moi!

Tämä blogi on osa sivustoani (www.marikari.net) ja tarkoitus on kirjoitella leppoisaa asianvierustaa reilu kolmekymppisen perheenisän näkökulmasta. Suurin osa jutuista on siis sitä ja tätä arkielämän tapahtumista, mutta mukaan mahtuu oivaltavia ja kärkeviä kommentteja ihan yhteiskunnankin ilmiöistä. Kommentoinnin asetin vapaaksi, mutta varmuudeksi kaikki kommentit kulkevat hyväksynnän kautta.


---

11.12.2009

Pelles d'Hospital

En pidä pelleistä, klovneista tai millä nimellä tätä ammattikuntaa tai taiteenlajia kutsutaankaan. Ne ovat ärsyttäviä, pelottavia, kovaäänisiä eivätkä mielestäni lainkaan hauskoja.

Mutta.

Tyttäremme ollessa sairaalassa tömähti huoneeseen pari sairaalaklovnia punaisine nenineen melkoiset meikit päällä. Tietysti he levittivät hyvää tahtoa ja tekivät tarkan diagnoosin myös meidän Iiriksestä, vaikkei tuollainen parikuinen niin niistä pelleistä...

Oli vähän vaivautunut olo, joten tunnelmaa keventääkseni totesin hra. Klovnille, joka suoritti koreografiaansa Iiriksen sängyn vieressä, että huhu, jonka mukaan sairaalan lääkärit ovat pellejä, pitää näköjään paikkansa. Hra. Klovni vakavoitui siinä silmänräpäyksessä, veti otsansa ryppyyn ja totesi: "Ei, me ollaan KLOVNEJA! Pelleillä on valkoinen takki, mutta ei punaista nenää!"

Tipahdin.

9.12.2009

Miljoonaharrastus

"Käytän miljardien dollarien satelliittijärjestelmää etsiäkseni Tupperware-purkkeja metsästä", sanotaan geokätköilijöiden painattamassa T-paidassa.

Aika oivallinen käyttötarkoitus systeemille, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus - tai ainakin yksi niistä - oli tehostaa nirrin poistamista henkilöistä...

Sairaalan suhteellisuusteoria

Käytiin eilen keskustelua lasten sairastelusta, jossa porukalla oli eri lailla sairaita lapsia. Sairaalla tarkoitetaan nyt ns. oikeasti sairaita lapsia eikä nuhakuumeen tai korvatulehduksen kanssa rimpuilevia. Mutta kuinka ollakaan minulla muodostui käsitys, että:

Sairas lapsi on sairas lapsi sairaalassa eikä tunteiden voimakkuudella tai ahdistuksen määrällä ole mitään tekemsitä diagnoosin kanssa. Niinpä esikoisen joutuminen kolmeksi yöksi infektio-osastolle keuhkoinfektion takia vastasi kokemuksena kuopuksen syntymää suulakihalkioisena. Jälkimmäinen vaan kesti ja kestää kauemmin, mutta kokemuksen perustunteet olivat samat. Eli sitä on ihan yhtä ahdistunut kuumeisen pikkumiehen kuin teholle kiikutetun vastasyntyneen kanssa.

On aivan sama mitä lääkäri ja/tai hoitaja selittää lapsen tilasta. Ensi järkytys on sitä luokkaa ettei informaatiota vaan pysty ottamaan vastaan. Väittäisin maksimin olevan luokkaa "lapsi on sairas, sillä on xyz, se ei kuollut eikä ihan just tule kuolemaankaan, ei, en tiedä miten tämä jatkuu". Ensimmäinen homma isällä ja äidillä on hyväksyä, että meillä on nyt sairas lapsi. Vasta sitten pystyy ottamaan vastaan lisätietoa lapsen tilasta ja hoitosuunnitelmasta.

Tunnereaktiot voivat olla vähän jänniä. Itse tapasin ovesta mennessäni jonkun lapsen isoisän, joka hymyili ja nyökkäsi niinkuin vieraalle joskus nyökätään. Minun reaktioni oli "vittuako siinä irvistelet, saatana", mitä en onneksi sanonut ääneen...