marikari.net: blogi

Moi!

Tämä blogi on osa sivustoani (www.marikari.net) ja tarkoitus on kirjoitella leppoisaa asianvierustaa reilu kolmekymppisen perheenisän näkökulmasta. Suurin osa jutuista on siis sitä ja tätä arkielämän tapahtumista, mutta mukaan mahtuu oivaltavia ja kärkeviä kommentteja ihan yhteiskunnankin ilmiöistä. Kommentoinnin asetin vapaaksi, mutta varmuudeksi kaikki kommentit kulkevat hyväksynnän kautta.


---

25.8.2010

Kita risana

Kirjoitetaanpa vaihteeksi ihan tavallisenkin lapsiperheen kohtaamista operaatioista. Eli kitarisaleikkauksesta. Pääsin itse "menettämään leikkaussalineitsyyteni" saattaessani muuatta pikkupotilasta kitarisan poistoon. Ensimmäinen ylläri oli, että lääkärin kanssa jutellessa selvisi kyseessä olevan "kitarisa" eikä "-risat", eli niitä on vain yksi. Jee.

Osastolle oli määrätty ilmoittautumaan jo 7.15, mutta kyytiteknisistä syistä ilmaannuimme kansliaan jo varttia vaille seitsemän. Aika onneksi kului joutuisasti tuttuja hoitajia morjenstellessa ja upeaa nukkekotia ihmetellessä.

Huoneeseen päästyä vaihdettiin pikkupotilaalle sairaalan tamineet ja katsottiin vähän esitietoja. Pelmahti siihen hoitajaharjoittelijakin kysymään lupaa saada harjoitella, mihin suostuin ilomielin ja annoin samalla luvan kaikkeen muuhunkin harjoitteluun, paitsi (suoneen) pistämiseen, sillä olen järkyttyneenä katsonut vierestä, kun meidän pikkuneidin suonet saavat kokeneenkin laborantin tai anestesialääkärin itkemään.

Saliaika oli varattu puoli yhdeksäksi ja noin puolelta lähdimmekin lykkimään Iiristä ja petiä kohti leikkuria. Eteisessä treffattiin salihoitajat, anestesiahoitaja ja leikkaava lääkärikin pikaisesti. Annoin viimeiset ohjeet ja julistin toivomukseni ja pian päästiin saliin etsimään sitä unta. Koska olin ensikertalainen, selitettiin ensin vähän nukutusprosessia - eikä ihan suotta, sillä se olikin aika rankkaa katsottavaa, mutta ei nyt onneksi ihan hirveää kuitenkaan. Nukutus valmisteltiin ihan rauhassa, Iiriksen kanssa luettiin vähän kirjaa ja nukku-matti luki omia juttujaan ja lopulta hapuili maskia tarjolle. Koska maski oli kivasti samanlainen kuin tutun babyhalerin pää, otti Iiris sen mielellään, mutta nukutuskaasun voimakkaan hajun tuntuessa alkoi rimpuilu, joka vaan voimistui, mikä on kuulemma kaasun vaikutusta. Riuhtominen loppui kuitenkin alkuunsa, kun nukutus tehosi ja Iiris veti ihan veltoksi. Sijoitettiin potilas leikkauspöydälle ja samalla tunsin, että kraiveliin käytiin kiinni. Tuloksena oli, että tuommoinen pikkuinen sairaanhoitaja heitti ison miehen käytävälle kuin kintaan selittäen samalla kohteliaan määrätietoisesti, että nyt mennään sitten pois, että saadaan kiinnitettyä kanyyleita ja valvontainstrumentteja ja silleen. En vastustellut vaan painuin pihalle viettämään niitä paria tuntia, mitä toimenpiteen oli sanottu kestävän. Puolelta lähdettiin osastolta ja viittä vaille yhdeksän oli tyttö unessa ja isä pihalla.

Koska aikaa oli, lampsin joutessani haukkaamaan happea ja pullaa parin sadan metrin päässä olevalle huoltikselle. Kello lähestyi puolta kymmentä ja juuri saatuani ensimmäisen haukun patongista soi puhelin: "Se on tämä leikannut lääkäri tässä, terve". Pelästyin ihan pirusti, että nyt on jotain pielessä, mutta ei siinä mitään. Operaatio oli ohi ja mennyt mainiosti. Samalla oli vaihdettu pudonneet korvaputket ja tsekattu nenäontelon anatomia ja anestesialääkäri suositteli jäämään yöksi.

Järkeilin - ja myöhemmin selvisi, että ihan oikein - tytön olevan vielä unessa heräämössä ja söin rauhassa loppuun ja palasin sitten osastolle katsomaan hoitajaa. Heräämössä menisi kuulemma vielä tunti, ehkä parikin, joten lähdin kohti sairaalan kahviota. Hoitaja tuikkasi vielä lehden kainaloon, joten mikäs siinä oli ollessa.

Mutta juuri saatuani kahvin eteeni ja Aamulehden auki soi puhelin: "Ykköseltä moi, se olis nyt haettavissa sieltä heräämöstä". Kaukaa viisaana olin ottanut Ally McBeal -kahvin, jonka hörpin loppuun kävellessäni kohti osastoa, mistä lähdimme hoitajan kanssa kohti heräämöä.

Heräämössä odotti kiukkuinen tyttö, joka halusi heti syliin, minne hän tippaletkun oikomisen jälkeen heti pääsikin. Palasimme osastolle, sänky tuupattiin paikoilleen ja minä jäin istumaan syliin nukahtanut potilas mahani päällä. Toista tuntia nukuttuaan Iiris havahtui pyrkimään sänkyyn, minne hänet ilomielin sijoitinkin, koska paikat alkoivat olla jäykkinä epämukavalla tuolilla roikkumisesta ja kuumakin oli.

Pari tuntia siinä nukuttiin, kunnes herättiin nappihoitajan ensimmäiseen käyntiin. Tämän tapaamisen loputtua oltiin pahalla tuulella ja nukahdettiin taas syliin, mutta siitä herättiinkin sitten jo lähes normaalina.

Loppu iltapäivä menikin sängyllä ja sylissä istuskellessa tutkien hoitajan löytämää monipuolista leluvalikoimaa. Äitikin tuli suorittamaan loppuillan vahdin, tippakanyyli tulpattiin ja johdoton tyttö jäi leikkimään äidin kanssa isin ja esikoisen lähtiessä suorittamaan jännää bussimatkaa kotiin.

Aamulla olin sairaalassa kahdeksan jälkeen ja löysin Iiriksen leikkimästä iloisena huoneen leikkipöydän äärestä. Jugurttia oli kuulemma syöty ja mehua juotu ja, niin tosiaan, hyvin nukuttukin. Hoitajan mukaan päästäisiin kotiin, kunhan lääkärikierto olisi ohi.

Lääkäreitä siinä kävikin ja odoteltiin muunmuassa leikkaavan lääkärin visiittiä. Jossain välissä osaston lääkäri kävi sanomassa, että hänen puolestaan voimme korjata luumme, kunhan se kaikille muille sopii. Vähän sen jälkeen lähti hoitaja kysymään, että missä se korvalääkäri kuppaa ja tuli hämmentyneenä kohta takaisin. Korvalääkäri oli luullut meidän lähteneen kotiin, vaikka oli itse kertonut nukkulääkärin suositelleen osastoyötä ja anestesia näistä kuulemma päättää. Hoh hoijaa....

Noh, osastonlääkäri kirjoitti vähän kipulääkereseptejä ja sitten otettiin tippa ranteesta, vaihdettiin vaatteet, pakattiin reppu ja lähdettiin kotiin.

Napiton vatsa

No niin. Nyt se on sitten pois, se PEG-nappi, nimittäin. Alunperin oli tarkoitus odottaa 23.8. sovitun kitarisaleikkauksen yli ja poistaa nappi sitten, mutta kun kuultiin vihjeitä, että puolitoista vuotta ollut avanne voidaan joutua sulkemaankin, niin päätettiin kuitenkin ottaa se nappi pois jo viikkoa ennen.

Nappi otettiin pois ilman sen kummempaa draamaa. MicKey näytti roikkuvan vartensa varassa vähän turhan ulkona, joten tuumasimme, josko hiljattain tehty napinvaihto olisi mennyt pieleen. Koska varanappia ei taloudessa sattunut olemaan, päätimme samalla ottaa koko napin pois järkeillen niin, että jos aukkoa jouduttaisiin sulkemaan tai muuten siistimään, olisi viikon päästä risaleikkauksessa kivasti anestesia tarjolla, jolloin ylimääräisiltä nukutuksilta vältyttäisiin. Eli nappi pois, vähän putsailua NaCl-liuoksella, Mepore (tai Mepolex, en koskaan muista mikä niistä on mikä) päälle ja eikun baanalle.

Puolitoista vuotta auki pidetty aukko mahassa on tosiaan hurjan näköinen ja kaikkea römelöä sieltä vähän valuukin. Mutta niin vaan se kutistui pieneksi reiäntihruksi ihan päivän sisään eikä Mepojotakin-lappuun enää viikon päästä mainittavampaa tahraa kerry. Kitarisaleikkauksen jälkeen kävi peg-hoitaja pyynnöstämme katsomassa reiän, joka olikin kuulemma ihan kivasti kiinni. Tsekkauksen aikaan haava tiputteli vielä vähän kirkasta nestettä, mutta hoitajan mukaan se on kyllä sisältä jo ummessa ja tiputtelee lähinnä siitä pintahaavasta. Ohjeeksi annettiin, että jos viikon päästä vielä tiputtelee, pitäisi kai katsoa vähän, mutta tätä kirjoittaessa päätimme siirtyä laputtomiin öihin ja kotipäiviin ja laittaa meporea vasta päiväkotiin tai kovempiin aktiviteetteihin. Mene ja tiedä - ainakin yöpuku näytti säilyneen kuivana.

Granulaatiota avanteeseen näkyy jäävän ja osa siitä on ajan ja lukuisten lapis-käsittelyjen seurauksena kovettunut, joten mahaan jää ikään kuin kolmas tissi. Sille ei kasvukauden aikana kannata tehdä mitään, joten potilaamme saa täysi-ikäistyttyään tai täysi-ikäisyyttä lähestyessään itse päättää haluaako hän hakeutua kosmeettiseen kirurgiaan arpea häivyttääkseen. Näitä voidaan kuulemma siloitella ihan puukolla tai jollain laser-operaattioilla... Mutta antaapa ajan kulua.

Hauskinta lienee, että meidän mimmissä ei ole enää yhtään lisähanikkaa.

9.8.2010

Perpetum mobile

"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(päänpudistus)
"Onko pissahätä?"
(surkea ilme ja läntti pöksyissä)
"No, mennääs pesulle ja hakemaan uudet pöksyt"