marikari.net: blogi

Moi!

Tämä blogi on osa sivustoani (www.marikari.net) ja tarkoitus on kirjoitella leppoisaa asianvierustaa reilu kolmekymppisen perheenisän näkökulmasta. Suurin osa jutuista on siis sitä ja tätä arkielämän tapahtumista, mutta mukaan mahtuu oivaltavia ja kärkeviä kommentteja ihan yhteiskunnankin ilmiöistä. Kommentoinnin asetin vapaaksi, mutta varmuudeksi kaikki kommentit kulkevat hyväksynnän kautta.


---

12.7.2012

Valokuvausjippoja

No niin.

Kun valokuvauskärpänen puraisi, tuli hommattua oikein järjestelmäkamera ja joitain tykötarpeitakin sekä tietysti otettua järjetön määrä enemmän ja vähemmän onnistuneita otoksiakin. Tuli myös mieleen pistää vähän opittuja asioita muistiin. Laitan tämän siis täysin omana mielipiteenäni ja lähinnä itselleni ylös, mutta käytän tätä blogia, jos joku haluaa kokemuksistani oppia tai tuuppia minua oikeammalle tielle.

Kameran valinta

Kameroita on monenlaisia. Taloudessa oli ennestään tupakkiaskin kokoinen pokkari, jolla sai kyllä hyviä kuvia, mutta jotenkin kuvaaminen tuntui rajoittuneelta. Alkoi siis järjestelmäkameran metsästys. Melko äkkiä selvisi, että valintakriteerejä on melko lailla, ainakin:

Hinta: Aloittelijatason kamerat maksavat vähemmän, harrastaja- ja ammattikamerat enemmän. Rahalla saa enemmän pikseleitä, isomman kennon ja tuhdimman, enemmän metallia sisältävän rungon. Myös optiikassa pätee sama. Hinnan noustessa muovin määrä vähenee ja optiikan laatu (ehkä) paranee.

Merkki: Kameramerkkejä ei järin monta ole - lähinnä ne pari suurta ja joitakin pienempiä.  Tekniset erot ovat yllättävänkin kapeita, joten hyvänä valintakriteerinä on ihan käsituntuma. Kannattaa käydä kaupassa hipelöimässä ja kokeilemassa miten eri mallit istuvat käteen ja miten valikot ja eri säätimet toimivat.

Verkosto: Järkkäriin voi liittää tolkuttoman määrän lisävarusteita - optiikkaa sun muuta. Esim. kallista, harvemmin tarvittavaa, optiikkaa voi olla kiva ostaa porukkaostona yhteiseksi ja jos ympäristössä on yhteensopivaa merkkiä, on lisävarusteiden vaihto ja kokeilu helpompaa.

Itselle kävi niin, että tavoitellun hintaluokan kamerat istuivat yhtä lailla hyvin kouraan, mutta jotenkin Canonin säätimet ja valikot miellyttivät enemmän. Perhepiirissä harrastetaan Nikonia ja on hommattu vähän optiikkaakin, mutta sitten työkaverilla oli yllättäen myytävänä pari vuotta vanha Canon EOS 450d, joka onkin iästään huolimatta osoittautunut ihan kelpo peliksi.

Lisävarusteet

Lisävarusteita, eli optiikkaa, jalustoja ja sen semmoisia, alkaa pikku hiljaa kaivata, kun kuvia napsii. Isommista hankinnoista on tullut tehtyä jalusta, laukku ja salama, pienemmistä ilmapumppu putsaamiseen ja etälaukaisin.

Kun kamera on ostettu, on tärkein lisävaruste ehdottomasti hyvä kameralaukku. Laukun tärkein ominaisuus on tietysti sen kyky säilöä tarvittava määrä varusteita. Lisäksi laukussa on topattuja osastoja suojaamassa varusteita ja estämässä niiden kolahtelua toisiaan vasten. Koska itselläni on varussteita melko minimaalisesti, päätin ostaa aluksi pienen laukun, jota on mukava kantaa. Varusteiden kertyessä voi ostaa sitten isomman laukun ja käyttää vanhaa pientä edelleen silloin, kun mukaan pitää ottaa esimerkiksi vain kamera ja salama. Päädyin sling-malliseen pikkulaukkuun, koska se oli pieni, edullinen ja nykyiset kamani mahtuvat siihen juuri sopivasti. Etenkin matkoja ajatellen on myös hyvä, että valitsemani laukku ei ulospäin näytä juurikaan kameralaukulta, joten ehkäpä se osaltaan madaltaa riskiä menettää kalusto pitkäkyntiselle.

Jalustan ostossa tuli eteen valinta panorointi- ja kuulapään välillä. Panorointipäisessä jalustassa on pari ruuvia korkeus- ja sivusuuntasäätöjä varten, joten jalustalla voi nimensä mukaisesti vaikkapa videokuvatessa panoroida vaakasuunnassa. Kuulapää pyörii kuulan muotoisen nivelen varassa ja kiristetään yhdellä ruuvilla. Päädyin jälkimmäiseen, koska löytyi sopivan kevyt ja hinnaltaan edullinen malli. Lisäksi kuulapää tuntuu still-kuvien ottajalle aavistuksen kätevämmältä.

Kameran oma salama vastaa melko pitkälti pokkarien vastaavia, joten talven hämärässä huonevalossa kuvatessa alkoi pian kaivata ulkoista salamaa, joka mahdollistaa erilaiset valaisutavat suoraan tai jonkun pinnan kautta. Salamaksi valikoitui kohtuu edullinen Nissin Di 622 Mark II, joka pystyy paitsi suoraan valaisuun, myös etäkäyttöön joko välähdysperusteisena orjana tai langattomassa ohjauksessa, jos kamera sitä tukee.

Jalustalta kuvatessa alkaa pian kaivata etälaukaisinta, jotta kamera ei tärähdä laukaistessa. Tärinää voi eliminoida myös viivästetyn laukaisun avulla, mutta jotenkin etälaukaisin on näppärämpi. Laukaisimia löytyy näköjään joka lähtöön ja hintaluokkaan, mutta peruskäyttöön riittää ihan hyvin edullinenkin malli. Kalliimmat etälaukaisimet ovat langattomia ja osaavat vaikka mitä.

Linsseihin ja kameraan kertyy helposti pölyä ja nöftää, joka lähtee helpoimmin puhaltamalla. Suun kautta puhaltaiminen ei käy, sillä suusta lentää helposti räkäpalloja linssiä pilaamaan, mutta alan liikkeistä saa tarkoitukseen sopivan ilmapumpun pikkurahalla. Muutenkin on selvinnyt ettei kameraa ja optiikkaa puhdisteta kuten Roope-setä onnenrahaa, vaan ainoastaan tarpeen vaatiessa. Pikkuroskat linssissä eivät haittaa elleivät ne näy kuvassa. Etsimen tähyslasille, joka on peilin yläpuolella kameran sisällä vaakasuorassa, kertyy myös helposti roskia, mutta ne eivät vaikuta kuvaamiseen millään lailla. Ilmapumpulla voi niitäkin koettaa poistaa, mutta tähyslasiin ei missään nimessä saa koskea. Jos etsimen roskat häiritsevät kohtuuttomasti, tulee ne poistaa huollossa.

Seuraavaksi pitäisi sitten ostaa optikkaa. Käytössä on 18-55mm kittiobjektiivi, joka näyttäisi riittävän hyvin arkipäiväkuvaamiseen, mutta välillä tuntuu, että millimetrejä saisi olla enemmän. Kiikarissa (heh) onkin Canonin 55-250mm telezoom, joka riittää tällaiselle aloittelevalle harrastajalle oikein hyvin. Sitten jatkossa panostetaan laajakuvapäähän ja varmaankin kehitetään laitteistoa edelleen aina tarpeen mukaan. Muutenkin tuntuu, että objektiivien ostossa kannattaa vähän pistää jäitä hattuun. Oikea malli löytyy hyvin pitkälti ajan kanssa, kun ottaa kuvia ja miettii samalla mihin suuntaan laitteistoa olisi kehitettävä.

Eri varusteiden laadusta vielä vähän: Jos verrataan pokkariin, päihittää edullisinkin järkkäri sen mennen tullen. Testejä ja arvosteluja lukiessa tulee helposti mielikuva, että lähes jokainen tuote sisältää jonkin karmivan mokan tai vian, mutta etenkin aloittelevalle harrastajalle, jonka silmä ei ole vielä niin kehittynyt, suurin osa markkinoilla olevasta tavarasta on ihan käyttökelpoista. Taitojen, tarkkuuden ja vaatimusten kasvaessa nousevat samalla myös laitteistolle asetetut vaatimukset, mutta lasten puuhat ja satunnaiset kaukaa otetut sorsankuvat saa onnistumaan edullisemmallakin varustesetillä.

Kuvaaminen

Mieleenpainuvin kuvauskeikkani oli kameran ostoa seuraavalla viikolla kuvata poikani HopLopissa pidetyt synttärit. Mukana oli kaverilta lainattu salama, joka olikin sipsimässäilyn ikuistamisessa hyvä apuväline, mutta riehumista ikuistettiin ilman salamaa. Käytin sarjakuvausta, sillä tenavat liikkuivat niin nopeasti, ettei yksittäiskuvalla ehtinyt kerta kaikkiaan mukaan. Niinpä illan tuloksena olikin kuutisen sataaa otosta, joista ehkä kymmenkunta oli mielestäni hyviä ja pari kolme onnistuneita, hyvään kohtaan sattuneita räpsäyksiä.

Olen oppinut, että a) maltti on valttia ja b) lähelle kannattaa mennä, vaikka polttoväliäkin olisi. Maisemista tulee hienompia, jos pienentää aukkoa ja herkkyyttä ja käyttää jalustaa. Kasvokuvissa kannattaa käyttää suurta aukkoa ja pidempää polttoväliä. Liikkuvaa kohdetta, kuten ulkona leikkiviä lapsia, kuvatessa kannattaa käyttää jatkuvaa tarkennusta, jolloin kamera tarkentaa koko ajan, ja kuvata sarjakuvauksella. Muutenkin kuvia kannattaa ottaa mieluummin liian paljon kuin liian kitsaasti. Epäonnistuneiden otosten perkaaminen on huomattavasti pienempi riesa kuin Sen Hetken puuttuminen otoksista. Tähän liittyykin opetukseni a) - eli oikealla hetkellä otetaan runsaasti kuvamateriaalia, mutta joka paikkaan ei kannata räiskiä kuin aivokuollut apina. Niitä otoksia ei kukaan jaksa perata.

Erikoisjipot

Enenn pitkää tulee hinku ottaa niitä hienoja kuvia erikoisista tilanteista. Ensimmäinen kokeiluni oli kuvata uudenvuoden raketteja. Oikeastihan ne tulisi kuvata jalustalta ja pitkällä valotusajalla, mutta koska olimme mökillä, ei julkisia, helpommin kuvattavia, tulituksia näkynyt. Mutta niiden parin omankin pommin kuvaaminen onnistui ihan siedettävästi, kun tarkensi manuaalilla äärettömyyteen, meni sopivaan paikkaan ja räiski sarjatulella kuvia sen minkä kerkesi. Vaikka itse sanonkin, oli lopputulos yllättävänkin hieno. Vielä kuvankäsittelyohjelmassa kun käsittelee kontrastia ja tasoja, jotta saadaan musta taivas mustemmaksi ja savu häivytettyä, niin jopa kelpaa katsella.

Kesällä tietysti ukkostaa ja iltojen pimentyessä saattaa sattua kohdalle myös ilta- tai yöukkonen. Tätä tilaisuutta odotan, sillä silloin pistetään taas kamera jalustalle, herkkyydet alas ja valotusajat pitkiksi, jolloin pitäisi tuleman upeita salamaotoksia. Sen verran olen alan juttuja lukenut, että salamoinnin kuvaaminen on melko lailla tuuripeliä.

Valotusaikojen ja aukkojen kokeiluun löytyy hyvää harjoitusmateriaalia yllättävästä paikasta. Tuli ja (liikkuva) vesi tarjoavat loputtomasti kuvattavaa. Olen huomannut molemmat hyväksi kohteeksi kokeilla eri tapoja ja yhdistelmiä valotella kuvia. Pidempään valotettu puro tai koski muuttuu mystiseksi taikajoeksi ja arkinen nuotio muuttuu tuliseksi infernoksi. Nopeasti valotetut vesiroiskeet pysäyttävät liikkeen ja hetken tehokkaasti ja jos valotusta pidentää aavistuksen, saa niin halutessaan myös liikkeen tunnun ikuistettua.

Lopuksi

Kuten varmaan mainitsinkin, olen kameran kanssa melkoinen märkäkorva ja paljon on vielä opeteltavaa ja hankittavaa. Mutta onpa näköjään aika lailla kaikkea tullut kokeiltuakin - ja tarina jatkuu.....

5.7.2012

Lähtisinkö Kaunasiin

Koska parisuhde täyttää kesällä vuosia, tuli mieleen tehdä matka "ihan vaan kahdestaan". Kohde valittiin niin, että a) piti olla suora yhteys Tampereelta ja b) halavalla pittää päästä. Koska Tampereen syväsataman meriyhteydet ovat vähän niin ja näin, valikoitui kulkuneuvoksi yllättäen lentokone. Ryanairin sen hetken hinnastot kellottivat edullisimmaksi vaihtoehdoksi Liettuan Kaunas-nimisen kaupungin, josta minä en ollut koskaan ennen kuullutkaan.

Sunnuntai

Ryanair liikennöi Kaunasiin parina päivänä viikossa. Lähtö on myöhään ja perillä ollaan hyvin myöhään. Lentoa mainostetaan noin puolitoista tuntia kestävänä, mutta teoriassa se kestää noin tunnin. Itse lento on taattua Ryanair-laatua, joten ei siitä enempää - tiedätte, jos olette olleet, jos ette, kannattaa käydä kokemassa. Vinkkinä vaan, että siitä prioritystä kannattaa kyllä se pikkusumma maksaa.

Kaunas oli pikkutunneilla aivan uskomattoman sumun peitossa. Kosteus oli kammottava - kaikki käytännössä liimautui ihoon kiinni ja tunnelma oli kohtuullisesta lämpötilasta huolimatta lähes trooppinen. Kaunasin lentokenttä ei ole mikään varsinainen JFK tai Heathrow, joten ruumassa olleet pari matkalaukkua liukuivat hihnalle melko nopsaan, joten pihalle päästiin äkkiä.

Siinä pikku hiljaa sulkeutuvan lentokenttärakennuksen edessä seistessä alkoi hahmottua, että kentän edessä seisoo melkein koneellinen ihmisiä, muttei ainoatakaan kulkupeliä. Kaksi, ilmeisesti ennakkotilattua, taksia haki pari porukkaa, mutta muuten oli puolisen tuntia pelottavan hiljaista. Parin sadan metrin päässä nuokkui joku yöbussi, mutta siihen ei kukaan uskaltanut mennä. Terminaalin edessä päivysti myös poliisi, mutta koska rikollisuus ei ulkomaalaisten innostamana lähtenytkään hillittömään kasvuun, lähti hänkin pian etsimään pidätettävää muualta.

Pitkän odottelun jälkeen alkoi vapaitakin takseja tiputella hiljakseen paikalle ja me hyppäsimme kyytiin, kun muuan pariskunta sanoi autoon mahtuvan toisenkin pariskunnan. Hinta oli kahden hotellin kierroksena ensin 60 ja sitten 80 Liettuan rahaa, eikä ole hajuakaan oliko se nyt kohtuuhinta vai ei. Netissä puhuttiin hinnaksi 55-60 litiä, mutta Kaunas in your pocket -niminen mainio opas (kannattaa napata, jos semmoiseen törmää) mainitsi hinnaksi 15-20 rahaa. Oli miten oli, hinta ei päätä huimaa, joten jos silmään kustiin, mentiin kuitenkin suomalaisittain melko halvalla. Katsoin jo ennen matkaa, että monet hotellit tarjoavat jonkinlaista tilauskyytiä lentoasemalta ja -lle. Kyytejä voi monessa paikassa sumplia vaikka sähköpostilla, mikä, jos Kaunasiin uudestaan eksymme, kuulostaa ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Olimme valinneet hotelliksi Danielan, joka ei paikalliseen tapaan näytä ulospäin paljon miltään. Sisältä löytyi kuitenkin kiva, siisti, pienehkö hotelli, joka tarjosi asiallisen huoneen, siedettävän aamupalan ja mukavan henkilökunnan. Aamupalalla oli kamat vähän kortilla, mutta niinpä mekin vaaputtiin sinne noin puoli tuntia ennen aamiaisen päättymistä. Talon tapa näytti olevan, että kun aamiainen on kymmeneen, niin kymmeneltä lentää sitten pihalle, oli pullaa suussa tai ei. Hotellihuoneesta löytyi sama kosteus kuin ulkoakin, mutta löytyipä onneksi myös ilmastointilaite seinältä. Kaukosäädintä ei löytynyt, mutta respasta löytyi eikä maksanut mitään. Kaunasissa sataa kuulemma nimenomaan heinäkuussa eniten, joten hotellin ilmastointi on hyvä asia nimenomaan kosteuden poistajana.


Maanantai

Aamulla herättiin pirteinä ja hyvin levänneinä ja toikkaroitiin aamiaiselle alakertaan. Mikään tajunnanräjäyttäjä ei aamupala tosiaan ollut, mutta leipää, leikkelettä, muroa, jugurttia ja jotain pimeän hyvää mehua. Ja kahvit tietysti.

Aamiaisen jälkeen vetäydyttiin vähän tuumailemaan, että mitä sitä tehtäisiin. Koska raha poltteli jo taskussa, mutta aurinko ei taivaalla, päätettiin mennä ensiksi varovaisesti Akropolis-nimiseen ostoshelvparatiisiin. Kokemus nyt ei ollut Ideaparkia tai Jumboa kummempi, mutta olipa päättömät määrät kauppoja. Etenkin kenkäkauppoja tuntui olevan loputtomasti. On myös melkoinen supermarket, pari lelukauppaa ja "miesten leluja" myyvä Elektromarkt. Digitaalitekniikka ei tosin balttilaiseen tyyliin näyttänyt olevan järinkään halpaa.

Parin tunnin zoppailun jälkeen alkoi tulla nälkä, joten päätettiin haalia Maximarketista vähän välipalaa ja iltanaposteltavaa hotellihuoneeseen ja etsiä "joku hyvä lounaspaikka" vaikka vanhasta kaupungista. Siihenhän se sitten meni, että kauppakeskuksesta poistuessa aurinko paistoi mukavasti siihen seinustalle, joten tempaistiin ostoskassista limut esille ja istuttiin penkille katsomaan ohi tallustelevaa Liettuaa. Aikanaan päästiin hotellihuoneelle asti ja jotenkin ne illaksi aiotut sipsit tuli siinä syötyä ja kummasti kirjaa lukiessa meni pari tuntia, joten sieltä vanhasta kaupungista piti lähteä trendilounaan sijaan etsimään ihan oikeaakin ruokaa.

Selvisi, että vanhaan kaupunkiin on vähän matkaa, joten ihan sinne asti ei illan suussa jaksettu. Kävelykadun poikkikadulta löytyi italialaisravintola, jossa oli mukava palvelu ja mukiinmenevät sapuskat. Pizzat ja ankat todettiin maistuviksi ja mahat pullottaen vyöryttiin kohti hotellia jatkamaan railakasta yöelämää - eli naposteltiin Maximarketista ostettuja herkkuja ja luettiin lisää kirjoja.

Tiistai

Seuraavaksi päätettiin etsiä sitä vanhaa kaupunkia, joka muiden vanhojen kaupunkien tapaan on kuulemma hieno. Linnakin olisi, mutta hirtehisen hersyvän loistavaan tyyliin kirjoitettu [ihan mikä helkutin kaupunki vaan] in your pocket -opas kirjoitti avuliaasti, että onpa tuo auki vasta keskiviikkona. Joten tallusteltiin toista kilometriä ihmetellen matkamuistokauppoja ja ravintoloita, joita kumpiakin oli yllättävän harvassa. Hypättiin myös kortteli sivuun Siltä Yhdeltä Turistikadulta (tjsp), mutta siellä ei näkynyt olevan sitäkään vertaa mitään, joten palattiin takaisin. Kadun päästä löytyi jonkinlainen tori ja tajuton määrä kirkkoja. Löytyi myös pyörivä paviljonkiravintola, jossa nautittiin se eilen väliin jäänyt trendikäs salaatti- ja keittolounas.

Lounaan päälle istuttiin ja ihasteltiin ravintolan atmosfääriä, johon kuuluivat hempeät liettualaisina covereina tulkitut kansainväliset romanttiset laulut ja - kyllä - Eurosportin snookkerimatsi ilman ääntä. Kun snooker päättyi ja siirryttiin tennispelaajien mokiin, suuntasimme omia jälkiämme takaisin hotellille.

Taas jäätiin "vähäksi aikaa" hotellille lukemaan, mutta alkoi tulla jo nälkä. Se mainio in your pocket -räpylä kehaisi Akropoliksen orientaaliruokalaa, joten sinne sitten siis.Gan Bei oli sisustukseltaan komea, ruualtaan hyvä ja palvelultaan jäätävä paikka. Kana-maissikeitto oli oikein hyvää, kasvissushit hyviä ja pähkinällä maustettu possu maistuvaa, mutta kananuudelihässäkkä oli sushin jälkeen kuulemma vähän floppi. Gan Beilla on omat sivut, mutta näkyvät olevan sen verran hormista etten viitsi linkittää. Akropoliiksen sivulta löytyy juttua...

Sitten taas maximarketin kautta hotellihuoneeseen lukemaan ja maistelemaan liettualaisia oluita (jotain euron per 0,5 l tötsä).

Keskiviikko

Viimeinen matkapäivä valkeni sateisena. Mietittiin, että luovutetaan huone, otetaan taksi ja ajetaan kauempana olevaan Mega-ostoskeskukseen odottamaan iltaa ja Ryanairin nousua siivilleen. Mutta sitten päätettiinkin pyytää 2 tuntia myöhäisempi checkout, joka Danielassa on ilmainen, ja lukea vähän, josko se ajatus siitä selviäisi. Selvisi se ja selvisi myös taivas, joten päätettiin lähteä katsomaan sitä linnaa.

Linnalle etsiydyttiin paikallisen eksoottisuuden, funikulaarin, kautta. Semmoinen hiihtohissin ja junan välimuoto, jollaisia on mm. Skansenilla Tukholmassa ja Kolilla Suomessa, kiipeää alas ja ylös rinnettä. Tunnelma on kerrassaan mahtava, kun matkalle pääsee vanhan sedän (tai tädin, se ei oikein käynyt selväksi) myymällä lipulla melkein ilmaiseksi ja vaunu kitisee, nitisee ja huojuu ylös ja alas mäkeä.

Mäen päältä löytyi erikoisen näköinen kirkko. Ulkonäkö oli siinä määrin persoonallinen, että päätettiin katsoa pääsisikö sisälle - ja pääsihän sinne. Kirkon katolla oli myös näköalatasanne, johon myi lippuja hampaaton (tai oli yksi oma ja yksi hopeinen nastahammas) pappa, joka kuvaili elävästi hinnaksi neljä litiä (portaita, tep tep tep, kävellen sormillaan pitkin pöytää) tai kahdeksan litiä (hissillä, sormet nousivat siuuuh ylös). Ostettiin kaksi kertaa siuuh, ylös asti, jolloin pappa repi nipusta ensin kaksi lippua, sitten niistä asianmukaisesti perät pois ja ojensi loput meille. Tarkkaa se on pienikin homma.... Ylhäältä avautui kerrassaan henkeäsalpaava näkymä yli koko Kaunasin. Tämä paikka kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa! Kirkkoa oli rakennettu kuin Iisakin kirkkoa (heh) ja tehokkaana tunnetut natsit pitivät sitä varastona ja neuvostoliittolaiset tekivät siellä radioita.

Tultiin hissillä (siuuh) alas funikulaariasemalle ja siitä taas (ei-niin-siuuh) alas katutasolle. Sitten kohti sitä linnaa.

Matkalla alkoi janottaa, joten pysähdyttiin kahville. Ei satanut ja pilvipouta hemmotteli siinä mukavasti, joten kumpikin kaivettiin kassista kirja. Sitten siinä taisi taas parikin tuntia lueskellessa mennä.

Todettiin pian myös, että pitäisi jotain syödäkin ennen kentälle menoa, joten etsittiin taas mukava pieni trattoria ja popsittiin pizzat. Sitten hotellille hakemaan kamoja matkatavarahuoneesta ja taksilla kentälle. Ei ole taaskaan hajuakaan maksettiinko oikea hinta - se oli kuusi kymppiä tällä kertaa.

Kentällä taas tavanomaiset muodollisuudet. Hauskana yksityiskohtana Suomen lento oli erotettu omaksi osastokseen pleksiseinällä. Olemme varmaan saaneet semmoisen maineen ettei meitä voi ihmisten sekaan päästää? Muutenkin Kaunasin kentän lähtölogistiikka tuntui vähän takkuisemmalta kuin muualla. Mistä lie johtunut, kun laukut jätettiin ruumaan alakerrassa, kiivettiin kerros ylöspäin turvatarkastukseen, ohitettiin pienehkö lähtöaula ja taxfree, siirryttiin kerroksen verran alaspäin ja lopulta portilta vielä yksi kerros alaspäin kentälle.

Mutta Ryanair lähti taas ajallaan ja laskeutui tapansa mukaan "ennen aikojaan", vaikka kone oli ihan täynnä ja lastaaminen kesti tosi kauan. Jotenkin tuntui, että suomalaisille tyypillinen meessäsiihen, meessätähän, voiksmäistuuttässä sujui nihkeämmin kuin normaalisti. Lentoemäntäkin näytti vähän kireältä, kun hänen opastaessaan "have a seat anywhere behind row four" totesi muuankin herrasmies "jees, jees, four" - ja lösähti riville kaksi.

Mahduttiin kuitenkin kaikki koneeseen, nousu onnistui kerralla ja kohta tömähdettiin (etuajassa, töttöröö) Pirkkalan kiitoradalle.

Kaunasin plussat ja miinukset:
+ viihtyisä eurooppalainen pienehkön oloinen kaupunki, vaikka ei niin pieni kuulemma olekaan
+ ainakin heinäkuun alussa väljää. Ei näkynyt hirveätä tungosta missään.
- turismi ja siihen liittyvät palvelut näköjään vähän harvassa. Ravintoloita ja kauppoja on esimerkiksi Tallinnaan tottuneelle aika vähän näköisesti
+ hintataso on edullinen - niin kaupassa kuin ravintoloissakin. Kalliissa ostoskeskuksessakin on suomalaisen makuun siedettävät hinnat.
- elektroniikka ei näköjään ole halpaa
- ihmettelin kotona pakatessa miten laukut painavat niin pirusti. Sain kuitenkin puserrettua painot säädettyihin lukemiin nippa nappa ja tuliaisten oletettua vähyyttä murehtien mentiin sitten kentälle. Yllätys oli melkoinen, kun 14,5 kilon laukku painoikin kentällä kuutisen kiloa. Perillä hotellilla tutkin vähän sitä pahuksen vaakaa ja totesin turailleeni mitta-asteikon jotenkin lbs- (lienevätkö paunoja?) asentoon.
+ edellisen takia tuliaisille oli hyvin tilaa - ostettiin mm. Ryanairin kabiinimittoihin sovitettu trolley. Oli leimat ja kaikki
+ sää oli lämmin
- mutta kostea
- palvelutaso on aika jäätävää
+ mutta sulaa kyllä, jos itse näkee vähän vaivaa
- kieliä puhutaan hyvin vaihtelevasti
+ elekieli, ähkiminen ja viuhtominen toimivat aina
- liikenne on suomalaisen temperamentille vähän ärhäkkää (lasten perään olisi pitänyt katsoa, jos olisivat olleet mukana)
+ mutta kyllä ne suunnilleen varovat, jos itse on vähän tarkkana
- hiljainen paikka, jossa ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään
+ hiljainen paikka, jossa ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään