marikari.net: blogi

Moi!

Tämä blogi on osa sivustoani (www.marikari.net) ja tarkoitus on kirjoitella leppoisaa asianvierustaa reilu kolmekymppisen perheenisän näkökulmasta. Suurin osa jutuista on siis sitä ja tätä arkielämän tapahtumista, mutta mukaan mahtuu oivaltavia ja kärkeviä kommentteja ihan yhteiskunnankin ilmiöistä. Kommentoinnin asetin vapaaksi, mutta varmuudeksi kaikki kommentit kulkevat hyväksynnän kautta.


---

12.7.2012

Valokuvausjippoja

No niin.

Kun valokuvauskärpänen puraisi, tuli hommattua oikein järjestelmäkamera ja joitain tykötarpeitakin sekä tietysti otettua järjetön määrä enemmän ja vähemmän onnistuneita otoksiakin. Tuli myös mieleen pistää vähän opittuja asioita muistiin. Laitan tämän siis täysin omana mielipiteenäni ja lähinnä itselleni ylös, mutta käytän tätä blogia, jos joku haluaa kokemuksistani oppia tai tuuppia minua oikeammalle tielle.

Kameran valinta

Kameroita on monenlaisia. Taloudessa oli ennestään tupakkiaskin kokoinen pokkari, jolla sai kyllä hyviä kuvia, mutta jotenkin kuvaaminen tuntui rajoittuneelta. Alkoi siis järjestelmäkameran metsästys. Melko äkkiä selvisi, että valintakriteerejä on melko lailla, ainakin:

Hinta: Aloittelijatason kamerat maksavat vähemmän, harrastaja- ja ammattikamerat enemmän. Rahalla saa enemmän pikseleitä, isomman kennon ja tuhdimman, enemmän metallia sisältävän rungon. Myös optiikassa pätee sama. Hinnan noustessa muovin määrä vähenee ja optiikan laatu (ehkä) paranee.

Merkki: Kameramerkkejä ei järin monta ole - lähinnä ne pari suurta ja joitakin pienempiä.  Tekniset erot ovat yllättävänkin kapeita, joten hyvänä valintakriteerinä on ihan käsituntuma. Kannattaa käydä kaupassa hipelöimässä ja kokeilemassa miten eri mallit istuvat käteen ja miten valikot ja eri säätimet toimivat.

Verkosto: Järkkäriin voi liittää tolkuttoman määrän lisävarusteita - optiikkaa sun muuta. Esim. kallista, harvemmin tarvittavaa, optiikkaa voi olla kiva ostaa porukkaostona yhteiseksi ja jos ympäristössä on yhteensopivaa merkkiä, on lisävarusteiden vaihto ja kokeilu helpompaa.

Itselle kävi niin, että tavoitellun hintaluokan kamerat istuivat yhtä lailla hyvin kouraan, mutta jotenkin Canonin säätimet ja valikot miellyttivät enemmän. Perhepiirissä harrastetaan Nikonia ja on hommattu vähän optiikkaakin, mutta sitten työkaverilla oli yllättäen myytävänä pari vuotta vanha Canon EOS 450d, joka onkin iästään huolimatta osoittautunut ihan kelpo peliksi.

Lisävarusteet

Lisävarusteita, eli optiikkaa, jalustoja ja sen semmoisia, alkaa pikku hiljaa kaivata, kun kuvia napsii. Isommista hankinnoista on tullut tehtyä jalusta, laukku ja salama, pienemmistä ilmapumppu putsaamiseen ja etälaukaisin.

Kun kamera on ostettu, on tärkein lisävaruste ehdottomasti hyvä kameralaukku. Laukun tärkein ominaisuus on tietysti sen kyky säilöä tarvittava määrä varusteita. Lisäksi laukussa on topattuja osastoja suojaamassa varusteita ja estämässä niiden kolahtelua toisiaan vasten. Koska itselläni on varussteita melko minimaalisesti, päätin ostaa aluksi pienen laukun, jota on mukava kantaa. Varusteiden kertyessä voi ostaa sitten isomman laukun ja käyttää vanhaa pientä edelleen silloin, kun mukaan pitää ottaa esimerkiksi vain kamera ja salama. Päädyin sling-malliseen pikkulaukkuun, koska se oli pieni, edullinen ja nykyiset kamani mahtuvat siihen juuri sopivasti. Etenkin matkoja ajatellen on myös hyvä, että valitsemani laukku ei ulospäin näytä juurikaan kameralaukulta, joten ehkäpä se osaltaan madaltaa riskiä menettää kalusto pitkäkyntiselle.

Jalustan ostossa tuli eteen valinta panorointi- ja kuulapään välillä. Panorointipäisessä jalustassa on pari ruuvia korkeus- ja sivusuuntasäätöjä varten, joten jalustalla voi nimensä mukaisesti vaikkapa videokuvatessa panoroida vaakasuunnassa. Kuulapää pyörii kuulan muotoisen nivelen varassa ja kiristetään yhdellä ruuvilla. Päädyin jälkimmäiseen, koska löytyi sopivan kevyt ja hinnaltaan edullinen malli. Lisäksi kuulapää tuntuu still-kuvien ottajalle aavistuksen kätevämmältä.

Kameran oma salama vastaa melko pitkälti pokkarien vastaavia, joten talven hämärässä huonevalossa kuvatessa alkoi pian kaivata ulkoista salamaa, joka mahdollistaa erilaiset valaisutavat suoraan tai jonkun pinnan kautta. Salamaksi valikoitui kohtuu edullinen Nissin Di 622 Mark II, joka pystyy paitsi suoraan valaisuun, myös etäkäyttöön joko välähdysperusteisena orjana tai langattomassa ohjauksessa, jos kamera sitä tukee.

Jalustalta kuvatessa alkaa pian kaivata etälaukaisinta, jotta kamera ei tärähdä laukaistessa. Tärinää voi eliminoida myös viivästetyn laukaisun avulla, mutta jotenkin etälaukaisin on näppärämpi. Laukaisimia löytyy näköjään joka lähtöön ja hintaluokkaan, mutta peruskäyttöön riittää ihan hyvin edullinenkin malli. Kalliimmat etälaukaisimet ovat langattomia ja osaavat vaikka mitä.

Linsseihin ja kameraan kertyy helposti pölyä ja nöftää, joka lähtee helpoimmin puhaltamalla. Suun kautta puhaltaiminen ei käy, sillä suusta lentää helposti räkäpalloja linssiä pilaamaan, mutta alan liikkeistä saa tarkoitukseen sopivan ilmapumpun pikkurahalla. Muutenkin on selvinnyt ettei kameraa ja optiikkaa puhdisteta kuten Roope-setä onnenrahaa, vaan ainoastaan tarpeen vaatiessa. Pikkuroskat linssissä eivät haittaa elleivät ne näy kuvassa. Etsimen tähyslasille, joka on peilin yläpuolella kameran sisällä vaakasuorassa, kertyy myös helposti roskia, mutta ne eivät vaikuta kuvaamiseen millään lailla. Ilmapumpulla voi niitäkin koettaa poistaa, mutta tähyslasiin ei missään nimessä saa koskea. Jos etsimen roskat häiritsevät kohtuuttomasti, tulee ne poistaa huollossa.

Seuraavaksi pitäisi sitten ostaa optikkaa. Käytössä on 18-55mm kittiobjektiivi, joka näyttäisi riittävän hyvin arkipäiväkuvaamiseen, mutta välillä tuntuu, että millimetrejä saisi olla enemmän. Kiikarissa (heh) onkin Canonin 55-250mm telezoom, joka riittää tällaiselle aloittelevalle harrastajalle oikein hyvin. Sitten jatkossa panostetaan laajakuvapäähän ja varmaankin kehitetään laitteistoa edelleen aina tarpeen mukaan. Muutenkin tuntuu, että objektiivien ostossa kannattaa vähän pistää jäitä hattuun. Oikea malli löytyy hyvin pitkälti ajan kanssa, kun ottaa kuvia ja miettii samalla mihin suuntaan laitteistoa olisi kehitettävä.

Eri varusteiden laadusta vielä vähän: Jos verrataan pokkariin, päihittää edullisinkin järkkäri sen mennen tullen. Testejä ja arvosteluja lukiessa tulee helposti mielikuva, että lähes jokainen tuote sisältää jonkin karmivan mokan tai vian, mutta etenkin aloittelevalle harrastajalle, jonka silmä ei ole vielä niin kehittynyt, suurin osa markkinoilla olevasta tavarasta on ihan käyttökelpoista. Taitojen, tarkkuuden ja vaatimusten kasvaessa nousevat samalla myös laitteistolle asetetut vaatimukset, mutta lasten puuhat ja satunnaiset kaukaa otetut sorsankuvat saa onnistumaan edullisemmallakin varustesetillä.

Kuvaaminen

Mieleenpainuvin kuvauskeikkani oli kameran ostoa seuraavalla viikolla kuvata poikani HopLopissa pidetyt synttärit. Mukana oli kaverilta lainattu salama, joka olikin sipsimässäilyn ikuistamisessa hyvä apuväline, mutta riehumista ikuistettiin ilman salamaa. Käytin sarjakuvausta, sillä tenavat liikkuivat niin nopeasti, ettei yksittäiskuvalla ehtinyt kerta kaikkiaan mukaan. Niinpä illan tuloksena olikin kuutisen sataaa otosta, joista ehkä kymmenkunta oli mielestäni hyviä ja pari kolme onnistuneita, hyvään kohtaan sattuneita räpsäyksiä.

Olen oppinut, että a) maltti on valttia ja b) lähelle kannattaa mennä, vaikka polttoväliäkin olisi. Maisemista tulee hienompia, jos pienentää aukkoa ja herkkyyttä ja käyttää jalustaa. Kasvokuvissa kannattaa käyttää suurta aukkoa ja pidempää polttoväliä. Liikkuvaa kohdetta, kuten ulkona leikkiviä lapsia, kuvatessa kannattaa käyttää jatkuvaa tarkennusta, jolloin kamera tarkentaa koko ajan, ja kuvata sarjakuvauksella. Muutenkin kuvia kannattaa ottaa mieluummin liian paljon kuin liian kitsaasti. Epäonnistuneiden otosten perkaaminen on huomattavasti pienempi riesa kuin Sen Hetken puuttuminen otoksista. Tähän liittyykin opetukseni a) - eli oikealla hetkellä otetaan runsaasti kuvamateriaalia, mutta joka paikkaan ei kannata räiskiä kuin aivokuollut apina. Niitä otoksia ei kukaan jaksa perata.

Erikoisjipot

Enenn pitkää tulee hinku ottaa niitä hienoja kuvia erikoisista tilanteista. Ensimmäinen kokeiluni oli kuvata uudenvuoden raketteja. Oikeastihan ne tulisi kuvata jalustalta ja pitkällä valotusajalla, mutta koska olimme mökillä, ei julkisia, helpommin kuvattavia, tulituksia näkynyt. Mutta niiden parin omankin pommin kuvaaminen onnistui ihan siedettävästi, kun tarkensi manuaalilla äärettömyyteen, meni sopivaan paikkaan ja räiski sarjatulella kuvia sen minkä kerkesi. Vaikka itse sanonkin, oli lopputulos yllättävänkin hieno. Vielä kuvankäsittelyohjelmassa kun käsittelee kontrastia ja tasoja, jotta saadaan musta taivas mustemmaksi ja savu häivytettyä, niin jopa kelpaa katsella.

Kesällä tietysti ukkostaa ja iltojen pimentyessä saattaa sattua kohdalle myös ilta- tai yöukkonen. Tätä tilaisuutta odotan, sillä silloin pistetään taas kamera jalustalle, herkkyydet alas ja valotusajat pitkiksi, jolloin pitäisi tuleman upeita salamaotoksia. Sen verran olen alan juttuja lukenut, että salamoinnin kuvaaminen on melko lailla tuuripeliä.

Valotusaikojen ja aukkojen kokeiluun löytyy hyvää harjoitusmateriaalia yllättävästä paikasta. Tuli ja (liikkuva) vesi tarjoavat loputtomasti kuvattavaa. Olen huomannut molemmat hyväksi kohteeksi kokeilla eri tapoja ja yhdistelmiä valotella kuvia. Pidempään valotettu puro tai koski muuttuu mystiseksi taikajoeksi ja arkinen nuotio muuttuu tuliseksi infernoksi. Nopeasti valotetut vesiroiskeet pysäyttävät liikkeen ja hetken tehokkaasti ja jos valotusta pidentää aavistuksen, saa niin halutessaan myös liikkeen tunnun ikuistettua.

Lopuksi

Kuten varmaan mainitsinkin, olen kameran kanssa melkoinen märkäkorva ja paljon on vielä opeteltavaa ja hankittavaa. Mutta onpa näköjään aika lailla kaikkea tullut kokeiltuakin - ja tarina jatkuu.....

1 kommentti:

  1. Tuo laatukommentti on kyllä niin totta! Arvosteluja lukiessa kuvittelee että ainoa vaihtoehto on oikeastaan yli 900 euron optiikka, joka sisältää vähemmän vikoja. Kuitenkin filmiaikoina otettiin hieman rakeisempia ja tunnelmallisempia otoksia.

    VastaaPoista