marikari.net: blogi

Moi!

Tämä blogi on osa sivustoani (www.marikari.net) ja tarkoitus on kirjoitella leppoisaa asianvierustaa reilu kolmekymppisen perheenisän näkökulmasta. Suurin osa jutuista on siis sitä ja tätä arkielämän tapahtumista, mutta mukaan mahtuu oivaltavia ja kärkeviä kommentteja ihan yhteiskunnankin ilmiöistä. Kommentoinnin asetin vapaaksi, mutta varmuudeksi kaikki kommentit kulkevat hyväksynnän kautta.


---

24.9.2013

Vaihdetaan lakanat

Aikuisten sänkyyn

- Poistetaan vanhat lakanat ja viedään ne pyykkiin
- Haetaan uudet lakanat, pussilakanat ja tyynyliinat
- Laitetaan lakanat paikalleen ja pedataan sänky

Lasten sänkyihin

- Poistetaan sängyn päältä 50 koristetyynyä ja pehmolelua, mukaan lukien Norppis, pinkki delfiini, kisu ja Han Solo -lintu
- Poistetaan päiväpeitto
- Poistetaan pussilakanan sisältä pari pehmolelua
- Poistetaan loput lakanat ja viedään ne pyykkiin
- Haetaan aluslakanat ja norppa-pussilakanat
- Laitetaan lakanat paikalleen ja täkit pussilakanoihin
- Kuunnellaan hetki protestointia
- Viikataan norppa-pussilakanat takaisin vaatehuoneeseen
- Haetaan Barpapapa- ja Angry Birds -pussilakanat
- Ujutetaan täkit pussilakanoihin ja laitetaan Barpapapat alasänkyyn ja Angry Birdsit yläsänkyyn
- Kuunnellaan hetki protestointia
- Toimitaan erotuomarina
- Vaihdetaan Barpapapat yläsänkyyn ja Angry Birdsit alasänkyyn
- Pedataan sänky, kerätään päiväpeiton päälle ne 50 koristetyynyä ja pehmolelua, mukaan lukien Norppis, pinkki delfiini, kisu ja Han Solo -lintu
- Odotetaan iltaa
- Puretaan 50 koristetyynyä, pehmolelua, j.n.e.
- Kuunnellaan hetki protestointia
- Keskeytetään painimatsi
- Sanotaan että pikkusiskoa ei saa lyödä
- Eikä isoveljeä
- Eikä isi ole tyhmä
- Otetaan Angry Birds -lakanat alasängystä ja laitetaan ne yläsänkyyn, mistä otetaan Barpapapat ja laitetaan ne alasänkyyn
- Pinotaan 50 pehmolelua sängyn jalkopäähän ja annetaan operatiiviset, vuorossa olevat unikaverit käyttäjilleen
- Sanotaan ettei saa huutaa niin hirveästi, ihmiset nukkuvat jo
- Ihmetellään mihin Norppis on joutunut, sillä tässä se juuri oli
- Välissä ratkaistaan kenen vuoro oli valita unilaululevy
- Löydetään Norppis sängynjalan ja seinän välistä
- Kysytään ovatko kaikki nyt tyytyväisiä
- Eivät ole, sillä Chewbacca-lintu puuttuu
- Selitetään että meillä ei ole Chewbacca-lintua, mutta saat toivoa semmoista, kun seuraavaksi ostetaan leluja - tai keräät tarroja tai säästät viikkorahoja
- Opitaan, että vihreä lintu tuuraa Chewbacca-lintua ja se on nyt hävinnyt
- Etsitään vihreää lintua
- Löydetään vihreä lintu leikkihellan uunista
- Kuunnellaan marmatusta unilaululevyn huonoudesta
- "No mene pissalle, jos sulla on hätä"
- Suostutaan vaihtamaan unilaululevyksi Fröbelin Palikoiden joululevy - onhan joulu jo vajaan neljän kuukauden päässä
- "Kauanko sä siellä meinaat pissata?"
- Huolestutaan, kun vessasta kuuluu selvää tulvimisen ääntä
- Rauhoitutaan, kun muistetaan, että tuossa vessassa on lattiakaivo
- "Jokos ne kädet alkais olla puhtaat?"
- Hätistetään pissalla kävijä sänkyynsä, toivotetaan hyvät yöt
- Käydään vaihtamassa pehmoleluja, unilevyä, peittelemässä, poistamassa peittoa, jne..
- Edellistä toistetaan, kunnes lastenhuone hiljenee

10.6.2013

Nimbyn ihana pientalotaajama

Sunnuntaina pisti silmään Hesarin juttu, jossa kerrottiin espoolaisen pientaloalueen suhtautumisesta suunnitteilla olevaan vammaisten asuntolaan. HS oli kävellyt talon tulevien asukkaiden kanssa naapurustossa ja saanut yhden ruohoa leikanneen naapurin ryntäämään sisään taloonsa ja toisen, rotikoita ulkoiluttaneen, sankarin kertomaan ettei hän halua vammaisia naapuriinsa ajelemaan invataksilla hänen verorahoillaan.

Juttu oli kirjoitettu ehkä vähän tarkoitushakuisesti ja se teki tehtävänsä. Tunsin nimittäin hillitöntä ärtymystä espoolaista unelmalähiötä ja sen Barbie-Ken-henkisiä snobiasukkaita kohtaan. Maininta "minun verorahojani" on aina tehokas, sillä se sisältää suoran viestin puhujan mielipiteestä käyttää verotulot johonkin "järkevämpään", kuten ehkä pallokenttään, kiakkokaukaloon tai parin reiän golfharjoitusalueeseen. "Minun verorahoillani" ei kuskata vajukkeja kuolaamaan harrastuksesta kuntokeskukseen, vaan ne käytetään johonkin ylevään, kuten järjestyspoliisiin, siltaan, jota pitkin pääsen bemarillani kivasti töihin tai armeijan särmän toiminnan edelleensärmäämiseen. Siinä sitä on hyvää kohdetta "minun verorahoilleni".

Jos yllättäen puhutaankin minun verorahoistani, tiedän hyvin tarkkaan mihin ne käytetään. Maksan varmaan vielä melkoisen ajan erään nuoren neidin tehohoidosta ja leikkausoperaatioista koituneita kuluja. Onnekseni voin olla melko varma, ettei verorahaani kasva yhdenkään pallokentän nurmessa huonokäytoksisten junnujen tallottavana tai lillu yhdenkään kiekkokaukalon jäässä nuuskamällisyljen alla. Minun verorahani paloivat erään Hyvinkäältä Tampereelle pillit soiden ajaneen ambulanssin tankissa, pihisivät turkulaisen hengityskoneen putkissa sekä haihtuivat ilmaan keskoskaapin valojen lämmön mukana.

Kuten espoolaisella pientalonomistajalla, on myös minulla oikeus mielipiteisiin, suojella omiani ja omaisuuttani sekä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Vaikka suhtaudun puolen kilometrin päähän suunniteltavaan kerrostaloprojektiin melko neutraalisti, luulisin kuitenkin ensireaktioni naapurimetsään nostettavaan kunnan palvelutaloon olevan "ei helvetissä". Vastaavasti voisin hermostua aidan taakse rakennettavalle pallokentälle, sillä meluhaittojen, roskien ja pihalle lentävien pallojen määrä varmaan kasvaisi melkoisesti enkä muutenkaan ole niin palloilun ystävä. Palvelutalo, eli tavallaan laitos, on silminpistävä käsite pientaloalueella varsinkin, jos asukkaat ovat hakeutuneet alueelle nimenomaan alueen pientalopitoisuuden perässä. On mukava asustella pientalossa ja jutella pientalon aidan yli naapurin pientalollisen kanssa pientalojen kivoista pienistä asioista. Ymmärrettävästi laitosrakennuksen, kuten asuntolaa voisi kutsua, suunnittelu tähän ympäristöön nostaa tunteita pintaan. Samoin uskon, että monikin tuttuni olisi naapurin fudiskentästä ihan täpinöissään.

Oma vastenmielisyyteni kiekkoa ja muutamia muita urheilulajeja kohtaan ei ole sen perustellumpaa kuin espoolaisen pientalokansan haluttomuus ottaa vammaisia naapuriinsa, mutta meillä molemmilla on siihen oikeus. Uskon sekä pientalollisen vammaisvihalle että minun urheilukommenteilleni riittävän mielensäpahoittajia, mutta niin tämä maailma menee. Makuasioista ei voi kiistellä, sanotaan, mutta mistäpä sitten voi - ei ainakaan faktoista. Vesi on märkää vaikka mitä tekisi, mutta keskiolut maistuu yhdestä hyvälle ja toisesta kuralle.

Kaikki uusi ja erilainen hermostuttaa usein ihmisiä varsinkin, jos vähät kokemukset aiheesta ovat negatiivisia. On vaikea suhtautua positiivisesti vaikkapa kansanryhmään, jos ainoa kosketus porukkaan on nähdä ryhmän edustajia kadulla maleksimassa näennäisesti ilman mitään tekemistä tai lukea lehdestä näiden tekemistä rikoksista. Ainakin omalla kohdallani olen tosin huomannut jo vähäisenkin määrän positiivisia havaintoja hälventävän ennakkoluuloja kovasti. Vastaavasti liian vähäinen määrä puutteellisesti koottua tietoa saa helposti aikaan hyvinkin vastenmielisiä mielikuvia. Vai haluaisitko naapuriisi pyörätuolissa istuvan keski-ikäisen miehen? Hänellä on henkitorviavanne, vaatteet aina vähän huonosti päällä, kasvot vääntyneet erikoiseen irvistykseen eikä hän pysty puhumaan. Hänellä on kuitenkin melkoisesti tuttuja, joten naapurissa käynee ovi aika tiuhaan. Mitenkä on - tulisiko kaveri naapuriin? Mieti mitä vastasit, sillä yritin kuvailla Stephen Hawkingia parhaani mukaan.

Ennakkoluuloja saa - ja pitääkin - olla, sillä se on hallitusti ihan terve piirre ihmisessä. Toisaalta nykymuodissa on olla suvaitsevainen, mikä sekin terminä häiritsee minua vähän. Suvaitsevainen korottaa itsensä vähän niin kuin jalustalle ja suvaitsee erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä. Hän on omassa maassaan itsevaltias ja kuningas, mutta antaa tiettyjen matosten jatkaa puuhiaan, kunhan ne eivät häiritse häntä hänen toimissaan. On henkilö sitten suvaitsevainen tai ei, voisi olla hyvä ajatus miettiä sanojaan, kun kotikadulla taapertaa tulevan kehitysvammaisten asuntolan asukkeja mukanaan Hesarin toimittaja. Tilanne tulee äkkiä ja suusta tulee päästettyä tekstiä, joka muuttuu toimittajan kynän terässä hyvinkin vekkuliin muotoon.

Espoon Nimby maalautui Hesarin jutussa melko nurkkakuntaiseksi paikaksi, jossa ihmiset ovat joko avoimesti vastaan tai juoksevat talojensa suojaan - ja vähän sellaista kuvaa media Espoon pientaloalueista mielellään kai maalaileekin. Paistaa aika selvästi läpi mikä on todellisena perusteena, kun vedotaan asuntolan kotien hintaa pudottavaan vaikutukseen, liikenne- ja meluhaittoihin ja liito-oraviin. Ei se tietysti mahdotonta ole, mutta on aika vaikea uskoa satunnaista rotikanulkoiluttajaa niin vannoutuneeksi luonnonystäväksi. Eri mieltä saa olla ja esittää vaatimuksia, mutta niille pitää olla perusteet. Kaupungin porukkaa ei hirveästi kiinnosta "mustaheituntuu"-valitukset eikä "terve järkikin sanoo että" tosissaan sano kaupungille yhtään mitään. Jos vastustaa asuntolaa jostain syystä, on tuotava valitukseensa näyttöä, kuten kiinteistövälittäjän arvio, tai jonkun liikenneasiantuntijan näkemys trafiikin määrästä - tai ehkä etsiä vastaavanlainen asuntola jostain ja kysellä miten usein ja minkälainen kuorma kulkee. Toisesta suunnasta täytyy ihmetellä kaupunkiakin - tai kuka niitä valituksia nyt vastaanottaakaan. Eikö missään kohtaa uuden valitusämpärillisen saapuessa tule mieleen, että alueen asukkaita voisi lähestyä jotenkin rakentavasti keskustelemalla? Vaikkapa vähän jutella, että asukkaat ovat aika rauhalllisia, kukaan ei pysty kävelemään ja harva edes puhumaan, joten vammaisnuorison pyörätuoliralli alueen kujilla jäänee aika minimiin.

Olemme tulleet luoneeksi yhteiskunnan, jossa vähäosaisia ei ajeta vuorille kuolemaan, vaan heistä pidetään huolta. Jossain näiden huolenpitolaitostenkin oltava ja väistämättä joku niistä sijaitsee jonkun takapihalla. Joku aina vastustaa ja joskus tuntuu, että se fiksumpi juoksi piiloon taloonsa. Voihan olla niinkin, että asuntolan valmistuttua jatkuvat valitukset ja toiminnan häirintä kuihduttavat sen niin, että rakennus on pakko vuokrata vaikkapa liivijengin kerhotilaksi. Suomessa on kuitenkin aika vähän ihmisiä per neliökilometri, joten eiköhän me tänne mahduta. Sä, mä ja sun verorahat.

20.4.2013

Ilta oopperassa

Tulipa tuossa hiljan käytyä oopperassa. Tai ei niin hiljan, vaan jotain viime keväänä. Koska samalla meni oopperaneitsyys, eli kävin ensimmäistä kertaa oopperassa, ajattelin nyt postuumisti kirjailla havaintojani vaikkapa nyt tähän.

Oopperaan saavutaan hyvissä ajoin, jotta pystytään luomaan sivistynyt, kiireetön vaikutelma. Takit jätetään narikkaan ja puolisolle ehdotetaan että eikös nautita näytöksen alle lasilliset sampanjaa (14,50 eur/lasi). Yritetään estää kättä vapisemasta kun otetaan lompakkoa pikkutakin (pakollinen oopperassa) povarista. Sampanjaa siemaillessa tähyillään kaula pitkänä onko tuttuja näkyvissä. Yleensä, ainakaan minulla, ei ole, mutta tähyillään kuitenkin.

Saliinkin siirrytään hyvissä ajoin ja sivistyneen kiireettömästi. Kun oma paikka on kuitenkin keskellä riviä, hymyillään tilaa antaneille korostetun kohteliaasti, sillä ollaanhan oopperassa. Jos joku ei hymyile tai nyökkää antaessaan tilaa, koetetaan astua vaivihkaa sen varpaille, jotta päästään pyytämään korostetun kohteliaasti anteeksi.

Ooppera alkaa alkusoitolla, joka on jo itsessään melko pitkä teos. Viulistit esittävät taitavia koukeroita ja karkailevat kuvioimaan kuka minnekin, kunnes vasket, pasuunat etunenässä, palauttavat järjestyksen. Viulut pätevät edelleen taidoillaan, mutta pasuunat määräävät tahdin ja alkusoitto saadaan onnellisesti loppuun.

Oopperassa on yleensä sankari (tenori), sankarin kaveri (tenori tai baritoni), sankaritar (paha ja runsasmuotoinen), sankaritar (hyvä ja hoikempi) sekä joukko muita henkilöitä. Sankari aloittaa aarialla sankarittaren (paha) kanssa ja vetäisee perään yksin toisen aarian, jossa kertoo rakkaudestaan sankarittareen (paha) ja tämän tuomasta tuskasta. Paikalle marssii sankarin aisapari puhumaan (laulamaan) järkeä, mutta sankari viis veisaa (heh) tässä vaiheessa. Juuri ja juuri ensimmäisen näytöksen loppuun ehtii sankaritar (hyvä), joka on vaatimaton ja hyveellinen. Hän laulaa aariansa kertoen miten hyvä ja väärinymmärretty onkaan. Kuoro touhuaa taustalla omiaan, mutta pääsee kunnolla esille vasta toisessa näytöksessä.

Ensimmäisen näytöksen jälkeen on väliaika. Siirrytään anniskelutiloihin ja ostetaan konjakki.

Toinen näytös alkaa jälleen sankarin puuhila, joissa ei ole mitään tolkkua. Sankarin aisapari heittää sekaan sävelen tai pari, mutta hukkuu sankarin tuskaan, kunnes paikalle rientää pappi, varakuningas tai maakreivi (baritoni) seurueensa kanssa (sekalainen määrä mitä ääniä nyt on sattunut olemaan vapaana). Varakreivi pistää nopean topin sankarin haihattelulle ja antaa tälle vaikean tai mahdottoman tehtävän, jota suorittaessaan on sankarin uhrattava rahansa, rakkautensa tai henkensä. Sankari vetäisee nopean aarian ja painuu suorittamaan tehtäväänsä, jotta saadaan tilaa sankarittaren (hyvis) aarialle. Myös kuoro rymistelee paikalle esittäen esimerkiksi sankarittaren omatuntoa.

Seuraa taas väliaika, jonka aikana voi ottaa vielä konjakin, jos rahaa on.

Kolmannessa näytöksessä kuoro rymistelee näyttäävn entréen. Vetäistään parikin kappaletta, kunnes varakuningaspappikreivi saapuu possensa kanssa. Paikalle ilmestyy myös sankaritenorin kaveri ja lopulta tenori itse, jonka tehtävä on yleensä mennyt ihan perseelleen. Esitetään pari komeaa vuoropuheluaariaa, joiden aikana sankaria moititaan ja tämä katuu kolttosiaan. Lopulta esitys huipentuu henkien taistoon hyvän ja pahan sankarittaren välillä. Sankaritenori valitsee lopulta hyvän sankarittaren ja paha ajetaan metsään. Tästä ilahtuneena tenorin kaveri kiskaisee pikku aarian, jonka aikana sankari ja sankaritar kuolevat. Esirippu.

Kaikki esiintyjät tulevat kumartamaan yhdessä ja erikseen ja yleisö taputtaa ihastuneena. Kovimman suorituksen vetäneelle taputetaan kovemmin. Snobeimmat voivat huutaa jopa bravo (naiselle brava). Myös varakreivikuningasbaritonille kannattaa taputtaa paljon, koska se on yleensä järkyttävän kokoinen jätkä.

Kun esiintyjät eivät enää tule näkyviin, vaikka kuinka taputettaisiin, lähdetään kotiin.

5.1.2013

Kanarialla lasten kanssa

Teimme viikon mittaisen talviloman Kanarialle. Kohteeksi valikoitui Gran Canaria ja siellä Bahia Feliz. Hotelliksi valitsimme paikalliseen Blue Village -kokonaisuuteen kuuluvan Las Pitas -huoneiston. Koska tarkoituksena oli tehdä mahdollisimman helppo lapsiperhereissu, lisäsimme mukaan All Inclusive -paketin.

Lennot

Matkat varattiin Finnmatkojen kautta, joten meidät lennätti Kanarialle TUIfly Nordic. Kone oli Boeing 737, siisti, lomalennoksi ihan mukava ja kaikesta päätellen aika uusi. Matkalla sai ruokaa (tilattava erikseen) ja katsoa pari elokuvaa. Juomatarjoilu toimi maksua vastaan ja etenkin menomatkalla muutamat kanssamatkustajat käyttivät palvelua ahkerasti hyväkseen. Mitään örvellyksiä ei kuitenkaan kummallakaan lennolla syntynyt.

Lentoaika Kanarialle on kuusi, kuusi ja puoli tuntia, minkä lapset jaksoivat mitenkuten, kun mukana oli viihdykettä. Kannettavat dvd-soittimet, pikkunaposteltavat ja eväslelut (ei pieniä eikä irtoavia osia) auttavat ajan kulumista.

Paluulennon erikoisuutena oli hotellilla tehtävä check in (tarjolla, jos lentoyhtiö kuuluu TUI-konserniin), josta voi antaa varauksettoman kiitoksen. Lähtöpäivän aamuna kiikutettiin laukut hotellin respaan, missä ne tarroitettiin ja siirrettiin odottamaan kuljetusta kentälle. Samalla saatiin boarding cardit, joten kentällä ei tarvinnut enää jonottaa lähtöselvitystä vaan mentiin suoraan turvatarkastuksen kautta portille. Vähän jännitti laukkujen kohtalo, mutta kyllä ne Helsinki-Vantaalla hihnalta löytyivät. Yksi laukku oli teipeistä päätellen turvatarkastettu, mutta väkivaltaa ei oltu käytetty eikä sisältöön oltu isommin kajottu. Laukkujen painorajat olivat vaatimattomat, mutta melko rennosti niihin näköjään suhtauduttiin. Tosin meilläkin neljä henkeä laittoi ruumaan vain kolme laukkua, joten ryhmän matkatavaroiden yhteispaino jäi reilusti alle maksimin.

Gran Canarian kenttä (Las Palmas) on erittäin vilkas, mutta samalla hyvin organisoitu ja tilava. Väkeä oli, mutta olipa tilaa ja henkilökuntaakin asioita setvimässä, joten tungosta ei ollut ja asiat sujuivat vikkelään. Kuulutukset ovat espanjaksi ja englanniksi, mutta kuuluvat vähän huonosti. Lähtöporttejakin näköjään arvottiin jonkin verran, joten tarkkana saa olla.

Gran Canaria

Kanarian maantiedon tietävät varmaan lähes kaikki, joten ei siitä enempää. Meidän matka oli tapaninpäivästä vähän vuodenvaihteen yli, jolloin säät olivat ihan kohtalaiset. Sortsikeliä piti, suurin osa päivistä oli lähes pilvettömiä ja lämpöä oli parisenkymmentä astetta. Ilmaston fiilis vastasi melko lailla tavallista suomalasta kesäpäivää. Tuuli on aika navakka ja yhdistettynä varjoon se voi olla aika viileäkin, mutta tuulensuojassa ja auringossa oli toisaalta jopa kuuma. Muutamana päivänä oli pilvisempää ja vähän viileämpää, mutta pitkillä housuilla ja T-paidalla pärjäsi. Illaksi joku pitkähihainen paita, kuten fleece tai collegehuppari, ei ole liiottelua.

Aamuinen kuutamo
Emme ihmeemmin liikahtaneet rannikkoalueelta, joka on karua, jyrkkäreunaista vuoriston tapaista aluetta. Puita ei isommin näkynyt ja hiekassa näyti törröttävän vain muutama kitukasvuinen pensas. Kuulemma saaren keskeltä löytyy jotain metsääkin, mutta se jäi nyt tällä kertaa näkemättä. Tiet näkyivät olevan hyvässä kunnossa, joskin kapeita. Korkeuserot ovat isoja (ainakin rannikon rinteillä) ja mutkat ovat kapeita. Liikenne on espanjalaiseen tapaan reipasta, mutta ei näyttänyt mitenkään kaoottiselta. Bussin ikkunasta katsottuna joukossa näytti menevän useampikin vuokra-auto, jonka ajelutyyli oli paikallisten tempoa vähän rauhallisempi, mutta näillekin köröttelijöille näytti riittävän ymmärrystä. Lasten kanssa saa olla hiukan tarkkana etenkin katua ylittäessä ja muutenkin tienreunassa toikkaroidessa, sillä tilanteet saattavat vauhdin ja yleisen ahtauden takia tulla äkkiämmin eteen kuin koto-Suomessa.

Ostosmahdollisuudet ovat hyvät. EU:ssa ollaan, mutta paikallinen ALV on vähän edullisempi kuin Suomessa, joten jos jotain hankintaa on kiikarissa, kannattaa käydä katsomassa. Turistishoppien lisäksi on isompiakin kauppoja, mm. Atlanticon ostoskeskus, jossa näkyi pyörivän runsaasti myös paikallisia. Muuten tunnelma vastasi hyvin pitkälti suomalaista ostoskekusta vastaava, mutta keskuksesta löytyvän marketin ruokaosasto kannattaa katsastaa ihan nähtävyytenä - se on mukavan eksoottinen ilmestys ilmakuivattuine kinkkuineen ja mustekalan paloineen.

Liikkuminen onnistuu taksilla tai bussilla, jos ei halua vuokrata autoa tai muuta kulkupeliä. Bussi ei ole ihan sikahalpa, mutta ei siitä itseään ihan kipeäksi tarvitse maksaa. Ihmeteltiin, kun muuan bussimatka maksoi perheeltä (4 henkeä) melkein kaksi kymppiä, mutta kestipä reissu sitten puolisentoista tuntia suuntaansa, joten ei kai se niin kallis ollut per aikayksikkö. Taksimatka on Playa del Ingles - Bahia Feliz -välillä noin viiden, kuuden euron luokkaa, mutta kuulemma kunnanrajojen ylitys pompsauttaa hintaa ylöspäin. Näin ollen Bahia Felizin ja Atlanticon välinen, noin vartin, taksimatka kustansi jo viitisentoista euroa. Mutta kyllä kannatti maksaakin. Menomatkalla vanhaa mersua ajoi sympaattisen oloinen pappa, joka selvästi huvittui, kun me huvituimme hänen radiostaan kuuluvasta perinteisestä espanjalaismusiikista. Paluumatkalle osui ihan uusi Prius, jota sompaili iloisen oloinen nainen, joka kollegansa kanssa avasi ovet huolellisesti joka matkustajalle.

Hotelli

Hotelliksi valikoitui siis huoneisto Las Pitas Bahia Felizissä. Alue muodostuu lähes kokonaan Blue Village -kokonaisuudesta, joten sieltä löytyy bamsekerhoa jos jonkinlaista.

Hotelli Orquidea Las Pitas -huoneiston parvekkeelta
Las Pitas -huoneistoilla ei ole omaa vakituista vastaanottoa, vaan sellainen avataan kioskin näköiseen kopperoon aina turistiryhmän saapuessa. Muuna aikana tarjolla on 24h-vastaanotto hotelli Orquideassa, joka on alueella huoneistojen välittömässä läheisyydessä. Vastaanoton yhteydessä on myös opastiski ja -kansiot sekä ilmainen langaton verkko, jonka käyttöön saa koodin vastaanotosta. Uutiset pystyy lukemaan, mutta vähän takkuista toiminta on. Jos sohvilla istuu monta ihmistä kyyryssä pädiensä kanssa, voi verkolta odottaa vähän hidastelua.

Orquidean pääsisäänkäynti
Alueella on runsaasti portaita ja isot korkeuserot, joten huonokuntoisemmat ja varauksin myös lastenrattaita käyttävät majoittunevat mieluummin Orquidean puolelle. Toisaalta, vaikka alueella on paljon jyrkkiä portaita, joka paikkaan pääsee jotain kautta luiskaa pitkin niin, että porrasaskelmia on matkalla korkeintaan pari. Las Pitas -huoneistot ovat kaksikerroksisissa rivitaloissa, joissa toiseen kerrokseen vievät kapeat ja melko jyrkät portaat. Alemman kerroksen asuntoihin pääsee ilmeisesti lähes esteettä.

Vastaanoton lisäksi myös muut aktiviteetit, kuten baarit, ravintolat ja altaat, ovat hotellin puolella, mikä tekee huoneistoryppäästä mukavan rauhallisen sopukan. Alueella vallitsee leppoisa ja kodinomainen tunnelma - perheet oleskelevat pihan nurmikolla, pelaavat palloa ja oleilevat muuten vaan. Ainakaan meidän reissun yhteyteen paikalle ei osunut yhtään rytmiryhmää säpinää pitämään. Itse hotellin puolella lienee iltaisinkin enemmän elämää. Orquidean lisäksi myös viereisen Playa Feliz -kompleksin altaat ja palvelut ovat Blue Village -asukkaiden käytössä.

Playa Felizin allasaluetta

Kanssamatkailijat muodostuivat hyvin pitkälti muista pohjoismaalaisista, joten hotellin järjesteämä ohjelma oli sen mukaista. Oli vesijumppaa, pelejä, zumbaa ja muuta aktiviteettia - oletusarvoisesti ruotsiksi, mutta muutkin kielet (englanti) järjestyvät niin haluttaessa. Varsinaista suomenkielistä asiointia näytti olevan melko vähän, vaikka paikalla suomenkielisiäkin oppaita on.

Siisteydestä vielä sen verran, että alueelta on kerätty kaikki irtoroskat, joita tuuli kieltämättä pyörittää paljon, pois hyvin huolellisesti. Samoin heti aamusta paikalla alkoi pyöriä melkoinen armeija siivousväkeä, jotka kuurasivat joka kulman kiiltäväksi. Huoneessa käytiin päivittäin putsaamassa ja jäi vähän sellainen kuva, että lattiatkin pyyhkäistiin päivittäin. Muutenkin yleinen siisteys miellytti - etenkin kun mukana ovat lapset, jotka aina välillä nuohoavat lattioitakin.

Ruoka

Koska meillä oli se All Inclusive -paketti, söimme hyvin pitkälti hotellin ravintoloissa. Tarjolla oli päiväsaikaan lounasta seisovassa pöydässä ja kevyempää snacksia (hodarit, hampparit, jne) allasbaarin puolella. Päivällisaikaan on buffet tai sitten voi hyödyntää alueen muita ravintoloita, joissa all inclusive -rannekkeella sai vähän alennusta.

Buffettarjonta on monipuolinen, mutta turistimakuun räätälöity. Snackbaarissa oli hodari- ja hampurilaistason tavaraa, ranskiksia ja päivästä riippuen sipulirenkaita, nugetteja, kalapuikkoja tai muuta rasvassa paistettua. Niin halutessaan pystyi kokoamaan myös komean voileivän tai edustavan salaattiannoksen. Illallisbuffetista löytyy tavanomaisten liha- ja kalaruiokien lisäksi myös jonkin verran paikallisia herkkuja joita kannattaa maistella. Itselläni oli vähän vaikeuksia löytää paikallissortimenttia, mutta jotain paellan tapaisia riisisysteemejjä tuli maistettua ja hyvää oli. Myös sinisimpukkaa ja semmoista löytyy, jos tykkää pureskella merivedessä liotettua pyyhegummin palaa.

Asialliset joulukoristelut
All inclusive -paketti sisältää perus hanaviinit ja oluen. Cerveza oli suomalaiseen markettikeppanaan tottuneeseen suuhun ihan makoisaa (etenkin altaalla pakastimessa säilytetystä tuopista nautittuna). Tulkitsin myös hanapunaviinin ihan juotavaksi - mielestäni Espanjasta ei huonoa punkkua löydykään. Jälkiruuaksi voi valita myös sangriaa, jota oli joka päivä hanassa ja joskus erillisessä boolimaljassa hedelmäviipaleiden kera. Jälkimmäinen tuntui maistuvan aavistuksen aromikkaammalta, vaikka samaa tavaraa ne sangriat varmaan olivat. Iltapalaksi voi valita marketista laadukkaampaakin viiniä tai tuontioluita. Espanjalaiset viinit ja oluet ovat kaupassakin hyvin edullisia, mutta tuontikamasta saa sitten maksaa.

Kanarian hanavesi ei kelpaa juotavaksi. Syynä eivät ole niinkään bakteerit, vaan ilmeisesti yletön klooraaminen. Vihannesten pesuun ja tiskaamiseen vesi käy ja suihkussa käydessä oli vähän uimahallista tullut olo. Pullovesiä on tarjolla kaikissa hintaluokissa ja monessa pakkauskoossa. Paikallinen vesimerkki irtoaa puolella eurolla per litra ja äveriäimmille on parin euron eviaanit ja vittelit.

Aktiviteetit

Hotellilta löytyy ohjelmaa jos jonkinlaista. On zumbaa, vesijumppaa, lentopalloa, sählyä ja muuta sporttia. Rannalla on surffilauta- ja kajakkivuokraamo, josta jälkimmäisen väliinjättäminen flunssasta toipumisen takia vähän harmitti. Jotkut hullut olivat meressä ihan uimassakin, mutta minulle riitti dipata varpaita sen verran, että voin sanoa Atlantissa käyneeni. Bahia Feliz on ihan rannassa, mutta ranta on enimmäkseen kivikkorantaa. Vesirajan alapuolella on hiekkaakin ja vuoroveden laskiessa iltaa kohti löytyy tepasteltavaksi vähän sitä hiekkaa, josta aallot huuhtovat varpaanjälkiä pois. Bussimatkan päässä, kun lähdetään Inglesiin päin ja siitä ohi, on useita valkohiekkaisia ja sinivetisiä biitsejä.

Alueella on runsaasti kolikolla toimivia pelejä, kuten ilmakiekko, biljardi ja joitakin videopelejä. Löytyy myös jonkinlainen illallisshow. Lapset voi jättää niin halutessaan pioneeriryhmää muistuttavaan bamssekerhoon pariksi tunniksi per päivä. Meille ei kerhoilu oikein iskenyt, kun tarkoitus oli nimenomaan lomailla perheen kanssa ihan rauhassa.

Atlantin aaltoja

Blue Village on kuin kylä pienoiskoossa, joten siellä on myös pienimuotoinen basaari tai kauppa-alue. Samassa syssyssä on useampikin ravintola, joten ostos- ja ruokavalikoima riittää hiljaista menoa kaipaavalle lapsiperheelle ihan hyvin. Mitään kauhean alkuperäistä kanarialaista ei löydy, mutta jotain ryönää matkamuistoksi kumminkin.

Mekin kaipasimme tietysti sentään vähän ulkopuolista maailmaa, joten katsoimme sopivan lyhyen retken. Sukellusveneseikkailu näkyi kestävän vain nelisenkymmentä minuuttia ja paikallisbussilla pääsisi paikalle Finnmatkojen retkibussia nopeammin. No pysäkille siis, mutta siinä matkalla selvisi, että 40 minuutin sukellusveneilyyn päästäkseen piti ensin istua puolitoista tuntia suuntaansa bussissa.

Bussissa aika meni kuitenkin maisemia katsoessa jotenkuten, vaikka lapsille pitikin keksiä kaikkea kiinnostavaa ("katsos, lokki!") ja sukellusreissukin oli ihan kiva. Turussa rakennettu turistisukellusvene pyöritti pinnan alla ja näytti vedenalaista hyörinää. Kauhean loisteliaat eivät näkymät olleet, mutta kaloja sentään näkyi ja laivanhylky, jota kierrettiin joka suunnalta perusteellisesti. Taustalla soitettiin klassista musiikkia ja elokuvista tuttuja äänitehosteita, mutta jotenkin äänekäs saksankielinen kiroilu olisi kohottanut tunnelmaa entisestään.

Hylky ja pari kalaa. Kuvista ei tule hääppöisiä paksun lasin läpi kuvatessa.
Sukellusveneen asemapaikka oli Moganin satama (Puerto de Mogan), jota voi suositella vierailukohteeksi muutenkin. Kyseessä on mukavan näköinen pikkukylä, jossa turistirysään sekoittuu mukava annos toimivan kalasataman hyörinää. Lisäksi satamassa on ökyrikkaiden jahteja, jotka kohteliaisuuslipuista päätellen olivat tosiaan matkalla jonnekin.

Muuta

 No löydettiinkö sitä mitä tultiin hakemaan? Haettiin lämpöä, helppoa syömistä ja mukavaa perheen kanssa oleskelua ja sitäpä löytyi, joten kyllä loma oli kannattava. Lopuksi vielä haja-ammuntaa niistä jutuista, joita en erikseen jaksa kirjoittaa auki:

+ Helppoa ja vaivatonta matkustamista valmiin ruokapöydän äärellä
- Helppoa ja vaivatonta matkustamista valmiin ruokapöydän äärellä
+ Huoneistohotellipuoli vähän omassa rauhassaan. Leppoisaa, mutta hotellin syke kuitenkin lähellä
- Melkoiset korkeuserot ja paljon kapeita kiviportaita sekä -käytäviä. Meitä ei haitannut, mutta pyörillä liikkujat lienevät ihmeissään.
+ Jumalattoman siistiä ja puhdasta
+ Ystävällistä henkilökuntaa, vaikka monet tarjoilijat eivät jaksaneetkaan hymyillä.
- Isoja kämmejä ei ollut, mutta Finnmatkojen toiminnassa oli paikoin pientä tapailua
+ Lämmintä
- mutta kova tuuli
+ joka on kuitenkin aika lämmin
+ Tuulen takia ei näkynyt ötököitä - paitsi kärpäsiä
- Alueella on paljon irtokoiria ja -kissoja, joten maantasossa asuvat pitänevät parvekkeen oven kiinni elleivät halua ekstravieraita
+ Muuten katit ja hurtat ovat kyllä söpöjä
+ Hatara biologiantuntemukseni sanoo, että pihalla hyppivät mustarastaat voivat saapua keväämmällä Suomeen
- Parvekkeen käyttäjän kannattaa varoa puluja, etteivät lennä ovesta sisään. Ovat aika uteliaita.
+ Bussit ihan kohtuullisesti aikataulussa ja taksilla mennään mittarin mukaan